Kirpakat suosikit

Talvi se kohta tulloo ja sitrushetelmät vyöryvät kotiin. Nyt on limet lokakuussa vadilla. Syksyn puhutuin resepti – Hannan avokadopasta on päätynyt omalle lautasellekkin jo pariin otteeseen. Kuten kuvasta näkyy, mitään kuvattavaa ei jäänyt.

Unta palloon

Koivikon alla on ollut  hyvä nukkua nämä vuodet. Minnekkään ei onneksi ole oksat karkaamassa, mutta sänkykaupoille pitäisi päästä pikku hiljaa. 

Samat seinät joka syksy

Jotakuinkin joka syksy iskee sama vimma. Siihen kuuluu tavaroiden siirtely paikasta toiseen, kynttilöiden kaivaminen laatikoista, vilttien virittely sohvan päälle ja oikotien asuntosivuilla notkuminen. Kaiken kukkurana haaveilen jatkuvasti takasta - en siis kakluunista, vaan ihan rehdistä suomalaisesta takasta jossa voisi nakkeja lämmitellä - omia ja atrian.  Koska haave taitaa olla hieman hankala toteuttaa tähän hetkeen pienessä kaksiossa,  niin tässäpä aasin siltana on oiva tilaisuus ostaa takan paikkaajaksi lämmin villakangastakki. Sellainen oikein iso  ja hieman karheapintainen papparaistakki, jonka taskuissa voi kätösiä lämmitellä - kuten takan edessä konsanaan. Näytän teille sitten kuvan kun sellaisen löydän. Sitä odotellessa mennään Habitareen vuodattamaan hikipisaroita muiden kansalaisten keskelle viikonloppuna. Jotakin inspiroivaa odotan sieltä löytäväni, kerron sitten löysinkö sen.

Se oli hyvä viikko

Kortti. Tovi sitten sympaattisesta Mariankadun Olkkarista ostettu postikortti.

Kanttarellirisotto. Kaksi tuntia valkoviinissä haudutettu risotto oli taivaallista. Hyvä viikon aloitus.

Työvälineet kohdillaan. Kiasman ravintola on suosikkilounaspaikkani. Palan tummaa suklaata saa aina matkaan.

Kylässä.  Vanha karttapallo on upea - samoin sen omistajat.

Villa-raidat. Olohuoneen matto on löytö viime vuoden Design Marketista. Tämä vuosi oli pettymys.

Sunnuntai-aamu. Erityisen hauskoista vieraista ja illasta jäi muistoksi tyhjiä viinilaseja.

Vielä on vihreää

Viikko sitten saamani kukkakimppu on pikku hiljaa supistunut.  Maljakkokin on jo vaihtunut juomalasiin. En aio vieläkään luovuttaa - lähes kuivanut hortensia saa kaunistaa vielä viikonlopun.

Äidit kävi kylässä

Pyörin keittiössä yli viisi tuntia. Hyvin meni jokainen ruokalaji ja onnistuin jopa pitämään uppomunat kassassa vaikka ajoitus parsojen kanssa meni vähän hutiin.  Äitien lisäksi kakku oli success, ensi vuonna uusiksi.

Puusta pitkään

 Täällä on puuta pitkin pientä kotia. Se lämmittää, se rauhottaa ja ehkä se vähän tylsistyttääkin. Mietin maalaisiko pöydän pinnan valkoiseksi. Uusi vuodenaika, uusi pinta.

Tulppaanien kausi

Jos olisin rikas, ostaisin joka ikinen päivä tuoreita kukkia.  Hyvinhän tässä pärjää myös silloin tällöin lähikaupasta kannetuilla kukkasilla. Tässä kuussa katsellaan tietenkin tulppaaneja.

Muistilapulla

Ihana aurinko. Pitää pestä ikkunat, pitää levittää pizpuinit nassuun, pitää muistaa elää.

Lämpöä viikkoon toverit!

Vihreitä pakkaspäiviä

Tammikuun viimoisena päivänä pakkanen oli kovin kirpsakka. Polvet menivät tunnottomaksi ja nokka meinasi tippua kadulle kesken kotimatkan. No ne sukkahousut housujen alla, jos sellaiset olisi olleet päällä niin olisivat pelastaneet paleltumiselta. Huomenna sitten osaan pukea oikein. Eräällä tärkeällä tavalla olen varautunut talveen, kotona on päässyt vihreä valloilleen. Aionkin linnottautua paukkupakkasia piiloon ruudun tälle puolen – tepastella vihreissä villasukissa ja hoitaa pientä vihreää yrttitarhaani. Toki täytyy myös silitellä vihreää pökälettä.

Vihreä pökäle

Pussissa ollaan vaikka tänä vuonna kodin lämpötilat ovat pysyneet alle Siperian.

Haaveilua

Olen katsellut ihan vähän uusia koteja, sellaisia missä pyykit voisivat hulmuta narulla  ulkoilmassa.

Kiitos

Tuoli joka kaapattin kyytiin

Nämä kaksi kuvaa ovat viime keväältä. En muista kerroinko tuosta roskalav alta pelastetusta pinnatuolista. Löysin sen Merihakalaisen sisäpihan lavalta - jalat sojottamassa vinksin vonksin runkopatjan välistä. Tuoleja oli kaksi, mutta toinen jäi kyydistä, sillä mies painoi kaasua kun ensimmäisen olin sullonut kyytiin. No arvaatte varmaan, että tästä asiasta on jo käyty parit tiukat keskustelut. Ensinnäkin tuoli pariskuntia ei noin vain voi erottaa toisistaan ja tuollaiset aarteet pelastetaan vaikka olisi kuinka kiire tai nälkä tai vessahätä.

Nyt tuo poloinen tuoliparin puolikas on sitten vihdoin hiottu ja maalattu uudestaan valkoiseksi. Hioin käsin pari kertaa ja maalasin kolme kierrosta. Olisi pitänyt hioa vieläkin huolellisemmin,  sillä vähän jäi sellaista epätasaista pintaa joihinkin kohtiin. Ja niitä kuviahan minulla ei teille ole tästä lopputuloksesta. Huomenna kello kahdeksan asia on ehkä korjattu. Olen vähän väijynyt tuosta keltaisesta raamatusta sitä Hullujen Päivien kameraa. Meinaan ihan laittaa kellon soimaan seitsemäksi ja rientää tekemään täsmäiskun kameraosastolle.

Pusi pusi

Näin meillä tehdään töitä. Vaikuttaa siltä, että tarvetta löytyisi työtuolille sekä työtasolle. Seläthän tässä sohvatoimistolla on kärsineet sellaiset pienet kymmenen vuotta.  Muuten ei valittamista.

Eipä tässä tänään muuta, paitsi että Herra Selleck on ihana!

Oi onnea varpaiden alla

Arvaatteko mitä ihanaa kannoin kotiini Kaapelin Design Marketista?

Hyväksi todettu

Nyt meillä on matto lattialla. Puolentoista vuoden pähkäily päättyi siihen, että olohuoneen lattialle laskettiin vanha paperinaru-mattoni. Tässä kohtaa voi miettiä, että olenkohan mahdollisesti henkilö jolla on vaikeuksia tehdä päätöksiä.

Aloitetaan vaikka siitä kuinka tämän hetkiseen kotiimme muuttaessa olin vahvasti sitä mieltä, että mitään mattoahan meille ei sitten tule.  Jossain kohtaa alkoi lattia näyttämään ja tuntumaan jalkapohjien alla siltä, että matto olisikin ihan passeli juttu. Sitten sitä oikeaa ei vain löytynyt, tai löytyihän sitä jotakin mutta ei valitettavasti tarpeeksi rahaa kukkarosta. Näin sitä sitten päätyi mattoasia hetkeksi jäähylle. Asia palasi ajankohtaiseksi kun tajusin äskettäin, kuinka lattia on  alkanut näyttämään kuluneelta. Ja ratkaisu ongelmaan – se oli vanha Woodnotesin mattoni joka kaivettiin säilöstä päivän valoon. Paperinaru-matto palveli Töölön kodissa aikoinaan viitisen vuotta ja on kieltämättä vähän menettänyt ryhtiään ajan kuluessa. Pesumoka omasta takaa on myös venyttänyt pituutta. Siinä se nyt kuitenkin on ja me viihdytään yhdessä!

Jottei liian helpolla mennä ja aivosolut pysyy käynnissä – nyt olen alkanut ihastelemaan mm. Tikaun tarjontaa. 

Varttia yli seitsemän

Pöytäliinan tarina

Viime syksynä Marimekon Ysmyistä lähti matkaani kolme metriä vaatekangasta. Kolmen euron metrihinta hämäsi ja olin varma että tästä ommellaan omin kätösin raikas kesämekko. Nyt kevääseen mennessä en osaa vieläkään ommella, en omista sitä ompelukonettakaan ja kuosissakin taitaa olla liikaa kaikkea ollakseen sopiva mekkoon.  Niinpä kankaan tarina muuttui tänään mekosta pöytäliinaksi. Ihan sellaisenaan, huolittelemattomine reunoineen se pääsi puupöydälle ja sai huikean kunnian olla ensimmäinen pöytäliinani ikinä. Pikkaisen joustava ja tukeva kangas ei tosin oikein laskeudu, varsinkin kun kolmesta metristä riittää taiteltavaa lyhyemmän pöydän päälle.  Silitysrautaa vaan kaapista esiin – se saattaisi pelastaa paljon.

Tietääkö joku muuten kankaan nimen tai suunnittelijan? En tajunnut edes kysyä myyjältä - innokas, sisäinen ompelijani vei kaiken huomion.