2 vuotta sitten
tiistai 29. marraskuuta 2011
Korvat pystyssä
Sateisena ja pimeänä maanantai-iltana osui Albertinkadun näyteikkunasta jotain silmään. Sieltä se tuijotteli minua korvat pystyssä. Ihana!
maanantai 28. marraskuuta 2011
Kot kot suoraan sydämeen
Viikonloppuaamuisin, kun ei ole kiirus yhtään mihinkään – silloin voi paistella sydämen muotoisia munia.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Pyllyläpi
Muistatteko tämän - joku oli vähän tuunannut naapurit uusiksi. No, on se vaan hauska!
Juttu on sellainen, että nyt kaivattaisiin vanhaa nimitaulua. Mistäköhän mahtaisi löytyä?
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Lamakauden satoa
Appelsiinitt tehosekoittimeen ja vähän vettä perään. Värit ei näemmä ole arvossaan tänä syksynä. Hyvää huomenta teillekkin!
Joulukalenteri
Kyllä kelpaa tonttujen jemmailla näihin boxeihin ylläreitä. Ajattelin vähän pölliä ideaa ja kokeilla jos ihan joulupaketteihin saisi toteuttua tätä kahvallista boxi-ajatusta. Ne leimasimetkin löytyy omasta takaa.
Adventtikalenteri ja kuvat löytyi täältä.
tiistai 15. marraskuuta 2011
Tunnelma kohdallaan
Korkealla kalliolla, ylimmäisessä kerroksessa on ihana pikku koti. Siellä natisevan lautalattian yllä on miljoona aarretta ja mustalla ruokapöydällä vadilinen sushia.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Kultainen, keltainen maanantai
Lounaalla sai alkupalaksi oivan kurpitsakeitto-shotin. Hieno väri ja maku!
Eilen tartui kirpparilta kahdellakympillä ihan uudet Niket matkaan. Just, eikä melkein oma koko. Tänään ajoin ne sisään ja vatkasin lantiota yhden zumba-tunnin verran. Kyllä jalka nousi kun sieltä näkyi kultaa. Rakastan näitä jo sylin täydeltä - ne on niin prameat että häikäisee!
Vitamiinit. Voi Berocca pidä minut pystyssä!
Eilen tartui kirpparilta kahdellakympillä ihan uudet Niket matkaan. Just, eikä melkein oma koko. Tänään ajoin ne sisään ja vatkasin lantiota yhden zumba-tunnin verran. Kyllä jalka nousi kun sieltä näkyi kultaa. Rakastan näitä jo sylin täydeltä - ne on niin prameat että häikäisee!
Vitamiinit. Voi Berocca pidä minut pystyssä!
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Bataatti, tuo tuntematon möhkäle
Ostin tuossa taannoin ensimmäistä kertaa bataatin. Kysyin samassa kodissa asuvalta tyypiltä onko meillä joskus syöty bataattia ja vastaus oli EH. Ilmeisesti se on salakieltä, mutta tarkoittaa että EI - ei olla bataattia valmistettu. Muistelen joskus elämäni varrella jonkun tarjonneen minulle bataattiranskalaisia, sellaisia ihania, mausteisia kavereita. Googlesta reseptiä jahdatessa selvisi, että peruna-ranskalaisten rapeutta on lähes mahdotonta saada onnistumaan bataatin kanssa. Jossakin reseptissä neuvottiin, että rapeus saattaapi onnistua jos levittää hyvin vatkattua valkuaisvaahtoa bataatin pintaan. Kuullosti kyllä melko omituiselta, mutta mikäpä minä bataatti-noviisi olen kulmia nostelemaan. Rohkeasti pistin valkuisia vaahdoten, mutta se rapeus - sehän kusahti täysin. Satunnaista lötköyttä lukuunottamatta oikein maukasta bataattia tuli uunista ulos.
Pellillinen ei niin rapeita bataatti-ranskalaisia
- 2 pientä bataattia
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 munanvalkuiainen
- murskattua valkosipulia
- juustokuminaa
- chilijauhetta
- pippuria
- suolaa
Batattipalojen päälle öljyä sekä murskattua valkosipulia. Tavara leivinpaperin päällä uuniin, jossa asteita 225.
Valkuainen vatkataan kovaksi vaahdoksi ja sekaan lisätään mausteet.
Bataatit ulos uunista ja päälle sivellään vikkelästi valkuais-mauste vaahto.
Bataatit takaisin uuniin ja paistetaan vajaa puolisen tuntia.
Suolaa päälle ja seuraksi dippiä.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Pimpeli pom
- Mikä on nimesi? Lotta
- Neljä kirjaiminen sana: Loma
- Tytön nimi: Liisi
- Pojan nimi: Leevi
- Ammatti: Lautamies
- Väri: Lohenpunainen
- Jotain, johon voi pukeutua: Lappuhaalarit
- Ruoka: Lasagne
- Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi:Lattiakaivo
- Paikka: Laiskanlinna
- Syy myöhästyä: Liian pitkä aamusuihku
- Jotain, jota huudat: Lisää!
- Elokuvan nimi: Love Actually
- Jotain jota juot: Latte
- Artisti: Lykke Li
- Eläin: Lokki
- Kadunnimi: Lönrotinkatu
- Auton merkki: Lada
- Laulun nimi: Lopulta olemme kuitenkin yksin
- Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: Latotanssit
Päässä suhisee. Viime yönä ei nukuttanut - töissä sitäkin enemmän.
Taito se on sekin kun tekee töitä, mutta nukkuu henkisesti.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kuusi kuvaa viikolta
Kännykkä tallensi hetken The Huoneessa, siinä Eerikinkadun hurmaavassa teekaupassa. Työkamun kanssa eksyttiin lounastauolla spontaaneille teeostoksille. Kaunis tila ja aivan ihanat paperipussit hyllyillä, omat liptontraumat karisi pois siinä niitä lajitelmia tuoksutellessa. Kaffetyttökin voi löytää mukistaan ihanaa teetä. En olisi uskonut.
Perjantaiaamu Etelärannassa. En oikeastaan ikinä liiku näillä kulmilla arkiaamuina. Kostea ja raikas meriaamu oli ihana, samoin se kauppahallin tiskiltä noudettu sushilounas. Koko päivä poissa toimistolta – sangen piristävää.
Varpaat ja pyykkiteline. Jälkimmäinen on ehdottomasti kodin ärsyttävävin tavara. Pyykkiteline on levällään keskellä olkkaria monta kertaa viikossa. Siinä ne märät kalsarit roikkuu ja vieraat astelee sisään. Ihan syvätä koko pyykin kuivatus! Ja kuinka väärin onkaan se, että pyykkiteline on olohuoneessa keskeisimmässä roolissa! Raivoa!
Lauantaina Ruttopuistossa. Iisa ja pyörä kävivät kanssani Kaivarin Kanuunassa. Syötiin pullaa ja tehtiin löytöjä. Niin ihanaa ja leppoisaa, ettei edes pyykkiteline olisi horjuttanut rauhallista lauantai-päivän eloa.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Huuleni punatkaa
Pyhä sylvi sentään! Siinä ne nyt on – marraskuun kauneimmat mekot. Keskellä pimeää kuukautta tarvitaan näitä Jenni Ropen herkkullisia kuoseja. En keksi yhtään syytä miksi en ostaisi omakseni Marimekon Tiisa-mekkoa. Voi mitä ihanuuksia, taidetta jonka sisään voi sujahtaa ja odotella sitä lämmintä kevätaurinkoa.
Kuvat: Marimekko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)