perjantai 29. huhtikuuta 2011

Tittidii!

Hiphei kamuset. Nyt on muikeat munkit lautasella ja sitruunat simmuilla. Sydäntä vähän raastaa kun meillä töissä ei televisio jostain syystä pelitä. Joku häävihaaja on satelisti sabotoinnut sitä. Olen siis aivan pihalla häähumusta – onneksi on oma kuninkaalinen nimi sentään tarkistettu täällä.

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua tyypit!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Maalasin mä munankin







Pääsiäinen oli mitä parhain. Sää ja seura – molemmat olivat kerrassaan aurinkoisia. Vietin pääsiäispäiviä kaupungissa ja mökillä. Ehdin juoda monet skumpat ja viinit, grillata ja istua jopa kahdesti valmiiseen lammaspöytään. Porottelin nenänpäätä auringossa, fillaroin pitkin kaupungin katuja ja maalasin munan täplikkääksi pitkälle yöhön venyneellä brunsilla. Välissä vähän nukuin ja kauhistelin likaisia ikkunoitani. Tiedän siis mitä tehdä tällä viikolla – lastaa ja fairya ämpäriin ja maisemankirkastusta kehiin.


Mitä teille kuuluu?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Keltainen iltapäivä




























Huomenna vielä töitä ja sitten pienelle keltaiselle lomalle.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vaalikaffet






























Olin tänään mahtavilla vaalikaffeilla Helsingin kattojen yllä.  Häikäisevää auringonpaistetta valkoisessa kodissa ja tarjolla vihreää armejakakkua hyvässä seurassa.

Sunnuntait on hyviä päiviä . Joskus olin eri mieltä ja kuinka väärässä olinkaan. Onneksi nyt osaan nauttia päivästä jolloin ei kalenterin mukaan tapahdu mitään, mutta oikeasti tapahtuukin ihan kamalan paljon pieniä mukavia asioita.

Kannoin muuten vihdoin fillarini kellarista päivänvaloon ja hämmästyin millaista romua kutsun polkupyöräkseni. Täytyy vissiin vähän miettiä näitä pyörähommia ennen kesää. Joko laskeskella riittääkö roposet uuteen kulkupeliin tai sitten vain kaivaa öljyt esiin ja yrittää korjata pyörä-poloista vähän eheämmäksi.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pehmeä paketti

Tälläinen tuli. Siellä on asia jonka laitan päälle häihini. Ehkä. Katsotaan ja mietitään vielä, jos vaikka tulee eteen jotain persoonallisempaa ja ainutlaatuista niin saattaa vaihtua suunnitelmat. Pitäisi kiertää kaupungin vintageliikkeitä, kunhan vain ehtisi. Tiedättekö hyviä sellaisia?

Ja tuo tuossa on valkoinen, alkuperäissuunnitelmissa oli muuta. Alan lepsua. Äiti on saletisti iloinen.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Tuonne se meni ja tänne se tuli


























Hip hei tyypit! Täällä sitä ollaan taas –  kotona naputtelemassa. Oltiin parisen viikkoa Thaimaassa, häivytiin sinne nopealla päätöksellä joka taidettiin kyllä tehdä minun puolesta.  Äkkilähdöt on melkoisen piristäviä asioita, varsinkin jos pääsee halvalla kauas. Vähemmän piristävää oli se rankkasade joka piinasi meitä reissussa ensimmäiset päivät. Onneksi säät heitti häränpyllyä ja päästiin reissaamaan saarilta toisille.  Kaikenlaista ihanaa tuli nähtyä, tehtyä ja syötyä.  Koin totaalisen rentoutumisen ja olisin enemmän kun mielelläni jäänyt lueskelemaan romaaneja riippukeinuun loppuvuodeksi.

Voisikohan elämä olla pelkkää lomaa, kysyn vaan.