sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Sokerista, kananmunista ja jauhoista




Rakastan leivoksia - kauniita ja ihania yksityiskohtia, komeita kerroksia ja suussasulavia makuja. En tiedä kumpi on parempaa, ulkonakö vai maku. Eikä sillä niin väliä. Sen sentään tiedän, ettei niitä liian usein saa syödä.
Ensi vuodelle yksi juttu - alan leipomaan komeita leivoksia - pikkuruisia taideteoksia ja huolella viimeisteltyjä kokonaisuuksia. Tarjoilen niitä kuohuviinin kera tytöille. Ihanaa - eikö vain. Todellisuudessa lämmitän Rainbow-puusteja ja tarjoan laihaa kahvia pahvimukista. No ei vaineskaan. Yritän opetella leipomaan makeita asioita. Onnistuu tai ei, niin skumppaa nyt saatte joka tapauksessa. Sitä kun saa kulman takaa ilman liivatetaitoja. Ja jos leivokset uunissa lässähtävät - haetaan Ekbergiltä ensihätään marenkileivoksia.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Vakaa ja vankka ystävä




Meidän perheeseen tarvitaan Kitchen Aidin tehosekoitin. Näin on näppylät. Siispä Herra Joulupukki laittakoot nyt tontut hommiin. Tammikuun sosekeitot tulee jo pyöräyttää Kitchen Aidin voimalla. Värin valitseminen on hankalaa. Kuinka päättää minkä sävyinen versio saisi keittiössä kunniapaikan. Hienoja kun ovat kaikki.

Olen muuten suurella mielenkiinnolla seurannut naapuritontilla pyörivää keskustelua. Kemikaalicoctailin Noora on ostanut tehosekottimien kuningattaren. Omat kolikot eivät siihen riitä (eikä ehkä joulupukinkaan), mutta eiköhän Kitchen Aid meillä jäämurska- ja sosetarpeet täytä. Tai täytyy täyttää, muuten lähtee maitojunalla takaisin tehosekoitintehtaalle.

TOKYO's Christmas Sale


Loppuvuoden kivis juttuja ovat myyjäiset. Kaikkea kivaa ja ihanaa sekä hyvää fiilistä - kelpaa tänne! Mediakeskus Lumessa Taikin joulumyyjäiset lauantaista maanantaihin. Sinne siis seuraavaksi!

torstai 26. marraskuuta 2009

Valonlähde



Seppo Kohon Secto saa sydämen pomppimaan kahta sataa. Kaksin kappalein niitä tarvitsen ruokapöytäni päälle. Tällä hetkellä ruokailunurkassa vallitsee sellainen pimeys, ettei tusina kynttilöitäkään valaise tarpeeksi. Sectoilla näkisi mitä suuhunsa laittaisi. Kuvassa seinällä näkyvät oksat ovat jo vähän liikaa. Jos makuuhuoneessa herätään koivutapetin alta (toivottavasti herra tapetintekijä toimittaa meille pari rullaa pikimmiten), saavat muut tilat olla ilman runkoja ja varpuja. Muutenkin suhteeni seinätarroihin on vielä selvittämättä. Mitä ne oikein ovat? Voipi kyllä olla, että henkilö (allekirjoittanut) joka ennen piti tapetteja vastenmielisinä, leikkelee seuraavaksi tarroja. Tai sitten ei.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Helsinki 2012


Hurraa!
Helsinki on valittu maailman designpääkaupungiksi vuodeksi 2012.
Kimpassa onnittelee ja odottaa tulevaa niin innolla, että sukat pyörivät jaloissa.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Tapetilla






Kotini on kovin valkoinen. Näin on tarkoituskin, mutta makuuhuoneen seinä kaipaisi jotakin ryhtiä. Tapetilla se kävisi näppärästi. Makuuhuoneen perimmäinen seinää näkyy läpi huoneiston - selkeä ja mielenkiintoinen tapetti olisi hieno yksityiskohta.
Pidän valtavasti Cole§Sonin Woods-tapetista. Asia mikä ärsyttää on se, että sitä löytyy vähän joka paikasta nykyään - lehdistä ja televisiosta. Mutta jos tykkää siitä oikein kovasti voi katsella puunrunkoja pidempäänkin. Seuraava etappi onkin selvittää saako sitä jo Suomesta. Jos ei, voisin vaihtaa joulukuisen lomamatkan kohteen Lontooksi ja palata Suomeen tapettirullat kainalossa.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Matkalla kirjoitan nimikirjaimesi taksin ikkunaan








Kovin monta huonoa asiaa tänään. Pimeää, märkää ja kylmää - väsymystä ja hyvästejä. Työpäivän jälkeen kipusin kahvilan portaat ylös. Siellä Helsingin yllä söin suklaakakkua ja join punaviiniä. Lisäksi itkeskelin sopivasti ja nauroin paljon. Hyvästit ovat ikäviä ja saavat minut itkemään. Rakas ja rohkea ystävä katoaa pitkäksi aikaa maailmalle - seikkailemaan ja keräämään hienoja kokemuksia. Onnekas on ystävä jättäessään marraskuisen ja kylmän kaupungin taakseen. Hirmuinen ikävä häntä silti tulee - niin hurja, että valmiiksi jo kipristää kurkkua. Se minua pikkaisen itketti - ja sitten taas hymyilytti.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Laatikko


Erilaiset korit ja laatikot ovat aina olleet tervetulleita kotiini. Pikkuruisilla koreilla pistän peilikaapin putilot ojennukseen, hieman isommat korit vetävät johdot ja piuhat sisäänsä, kookkaimmat saavat laukut ja kassit suojaan pölyltä ja lialta. Koreilla ja laatikoilla kun saa isommankin komeron jaettua näppärästi tehokkaammaksi säilytystilaksi.
Rakkain kaikista on ikivanha Hartwallin puukori. Kiitos äidilleni kun sen muinoin minulle kantoi. Uusimmassa kodissa se asustelee keittiön kaapin päällä. Siellä sen on hyvä olla.
Hienon värinen PS BINTJE saattanee muuttaa meille asustelemaan. Ikean sininen laatikko toisi valkoiseen kotiimme iloa ja näköä. Mitäköhän se sisuksiinsa saisi - sitäpä en kyllä tiedä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Kuivat jalat


Aamulla ei ollutkaan pakkasta. Torstainen ensilumi oli haihtunut ja tilalle oli tullut vesisade. Sellainen kurja joka onnistuu pilaamaan aamun. Matkalla töihin ehtii hyvin saada sukat märiksi ja loppupäiväksi kohmeisen olon. Tiedänpä kyllä mikä olisi saattanut pelastaa minut tuholta. No, tietenkin peiton alle jääminen. Tämä kun valitettavasti ei ole arkisin mahdollista, niin täytyy tyytyä kakkosvaihtoehtoon - kumisaappaisiin. Kumpparit jalassa selviytyy marraskuusta - uskon näin. (Ja peiton alle jäämällä muista vastoinkäymisistä )
Omistamani Hai-kumpparit ovat vuosien varrella palvelleet melko hyvin. Aika lailla kyllä lonksuvat ja pyörivät jaloissa - varttakin saisi olla lisää. Hunterit täyttäisivät nämä kriteerit. Klassikoista on mitä valita. Luonnonvalkoiset viehättävät ja oranssinpunaiset ovat niin railakkaat. Sinisetkin sopisivat jalkoihini. Mutta mustia kumisaappaita en tarvitse. Musta on varattu muille kengille. Tälläisiä saapassääntöjä minulla.

Näillä mennään - ei kai Suomen säistä ilman kumppareita selviä. Vai selviääkö?



Kuvat: http://www.hunter-boot.com

Vinkki



Hoi tyypit - ja erityisesti te jotka asutte Helsingin alueella!
Iittalan Design-torilta irtoaa Arabian ja Iittalan tuotteita huikean halvalla. Itse keräsin kassiini eilen kivituikkuja ja Taikaa. Kaikki ykköslaatua ja alle puoleen hintaan - tykkään. Kaupanteko tapahtuu Espan myymälän sisäpihan vajassa ja on auki lauantaihin asti. Menkää sinne!