torstai 26. huhtikuuta 2012

Puusta pitkään



 Täällä on puuta pitkin pientä kotia. Se lämmittää, se rauhottaa ja ehkä se vähän tylsistyttääkin. Mietin maalaisiko pöydän pinnan valkoiseksi. Uusi vuodenaika, uusi pinta.




tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ilmojen halki





















Kyllä se niin on, että Pan Am on hienoin tv-sarja toviin. Olen niin otettu puvustuksesta, että saatan  sipsutella kaupungille sinisessä pillerihatussa ja valkoissa hansikkaissa. 

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Lomakassit heiluu näin


Täällä pakataan. Yritän miettiä mitä olen viime kesänä pukenut päälleni. En muista lainkaan. Pahvilaatikoista, joiden kyljissä lukee kesävaatteita löytyy vain pieniä ja ryppyisiä vaatekappaleita. Eivät kai  ne minun ole. Yhdet roikkuvat farkkushortsit tuntuvat mukavilta jalassa. Pakkaan ne ja kirjapinon rinkkaan. sillä huomenna puolilta päivin lähtee lomakassit heilumaan olalle ja aurinkolasit nenälle.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevään paras hankinta



































Saanko esitellä jotain neonpunaista – elämäni ensimmäiset juoksulekkarit. Olen hullaantunut täysin. Nämä ovat niin ihanat, mahtavan väriset ja erinomaiset jalassa, että ne on vietävä ulos joka päivä. Muistikirjassani lukee - opettele juoksemaan, mene New Yorkiin, kirjoita pieni kirja. Toivon, että voin vetää ensimmäisen kohdan yli viivan vielä tänä keväänä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Retki





Nuuksion metsissä oli vielä melko talvista. Palelin liian kepeissä vaatteissani ja kannoin koivunoksat kotiin. Eteisessä haisee savulta ja tuijottelen risunpäitä - josko silmut aukeavaisivat kohta.