Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viihde. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ilmojen halki





















Kyllä se niin on, että Pan Am on hienoin tv-sarja toviin. Olen niin otettu puvustuksesta, että saatan  sipsutella kaupungille sinisessä pillerihatussa ja valkoissa hansikkaissa. 

maanantai 12. syyskuuta 2011

Maanantain lemppari




























Kun kesä päättyy ja syyssateet paiskovat kohti katuja saa avata television. Nyt se on päällä maanantaisin, sillä mullapas on uusi lemppariohjelma. Toni Collette on aivan mahtava!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

True Blood

Heip tytöt, täällä ollaan! Viikonloppu hujahti kauhiaa kyytiä, hyvä että nukkua ehti, blogistelusta puhumattakaan. Sisällään se piti juoksua paikasta toiseen ja asioiden hoitamista, viiniä ja ystäviä sekä paljon ruokaa. Loppuhuipennus sunnutai-iltana oli karkkiöverit ja leffa Kunniattomat paskiaiset. Näin meillä, nyt taas uuteen viikkoon- silmät sikkuralla salmiakeista. Aamulla ensimmäiseksi kastui sukat - seurauksena aamupalaverissä paleli varpaat. Huomenna laitan kyllä kumpparit jalkaan, pääsen nopeammin eteen päin kun ei tarvitse kiertää ja kaartaa lätäköitä.



Tänään aion illalla kömpiä viltin kera sohvan nurkkaan ja laittaa kanava kakkosen klo 22.35 päälle. HBO:n True Blood -sarja kiinnostaa, vaikka en ole ikinä ollutkaan vampyyripäissäni ja kaiken kukkuraksi olen erinäväisiä mielipiteitä kyseisestä hittisarjasta kuullut. Niin tai näin - en usko, ennen kuin itse näen. HBO:n sarjat ovat kuitenkin tv:n eliittiiä ja olenkin kärsinyt pahoja Wiren jälkeisiä vieroitusoireita. Tästä en sentään odota Wiren kaltaista tajunnan räjäyttävää sarjaa, lähinnä laadulla tehtyä viihdettä joka saa viikon alusta hieman pehmeämmän. Positiivinen hommeli on myös se, kun Yle taannoin nappasi HBO:n esitysoikeudet. Nyt saamme nauttia sarjaa ilman raivostuttavia mainostaukoja. Huonompi hommeli taas on se, että tätäkin sarjaa on ehditty tehdä jo useampi tuotantokausi, ennen ensimmäistäkään suomiesitystä. En tajua.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Mustikkapiirakkaa ja Wonka-suklaata




Tein mustikkapiirakkaa. Laitoin siihen rahkaa, kermaviiliä, kananmunaa, sokeria, sitruunaa, taikinaa ja mustikoita. Siitä tuli kerrassaan hyvää, maut olivat kohdallaan. Söin sitä kaksi suurta palaa ja katsoin samalla leffaa, Jalia ja suklaatehdasta. Sekin oli hyvä, suorastaan erinomainen. Siinä olivat kaikki elementit kohdillaan. Annan siis viisi tähteä piirakalle ja viisi tähteä Jalille.
Hyvä voittaa pahan - ja piirakka maistuu aina.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009