Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kengät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Gangsterin korot


































Armaat Swedish Hasbeensin puukenkulat ovat ihan karmeassa kunnossa. Kärjistä on lohjennut neljä palaa pois. Minä kun luulin sievästi kulkevani. Todellisuudessa potkin kai lyhtypylväitä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevään paras hankinta



































Saanko esitellä jotain neonpunaista – elämäni ensimmäiset juoksulekkarit. Olen hullaantunut täysin. Nämä ovat niin ihanat, mahtavan väriset ja erinomaiset jalassa, että ne on vietävä ulos joka päivä. Muistikirjassani lukee - opettele juoksemaan, mene New Yorkiin, kirjoita pieni kirja. Toivon, että voin vetää ensimmäisen kohdan yli viivan vielä tänä keväänä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Opetus

Älä laita ruskeita nahkakengiä jalkaan tammikuussa, ellet osaa lentää tai jalkojesi alla ei ole Keski-Eurooppalaista maaperää.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kultainen, keltainen maanantai

Lounaalla sai alkupalaksi oivan kurpitsakeitto-shotin. Hieno väri ja maku!
Eilen tartui kirpparilta kahdellakympillä ihan uudet Niket matkaan. Just, eikä melkein oma koko. Tänään ajoin ne sisään ja vatkasin lantiota yhden zumba-tunnin verran. Kyllä jalka nousi kun sieltä näkyi kultaa.  Rakastan näitä jo sylin täydeltä - ne on niin prameat että häikäisee!
Vitamiinit. Voi Berocca pidä minut pystyssä!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Vieraita sisämaasta


































Tossut kokoa 36 viipyivät eteisessä viikonlopun.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kaksi paria, kymmenen varvasta




Se ei ollut elohiiri vaan alehiiri joka nappasi Stockalta kaksi paria kenkiä ja kuljetti kassan kautta kotipesään. Toiset olivat mustat ja klassiset korkokenkät - sellaiset joita tarvitaan aina ja jotka ovat olleet ostoslistallani jo useamman vuoden. Saaliin toinen puolikas on valkoiset kangastossut.  Helpot ja vielä niin puhtoiset, kohta ne on taas rikki, likaiset ja hikiset – niillä kun talsitaan läpi kesän.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ruskeat komistukset


Kattokaas mitkä löysin kaverin mökiltä taannoin.  Melkoiset metsästäjät siinä – siis nuo saappaat. Ja ne oli kokoa 44, ei haitannut yhtään.

Olisivat Hunterit muuten olleet oivat jalkineet tänä aamuna. Mikä syyssää kaupunkiin tulikaan, se kasteli minulta mustat sukanpäät ja teki latvoista kiharat.

torstai 17. helmikuuta 2011

Jalat lämpöisenä
























Taannoiselta Tukholman reissulta tarttui maiharit matkaan. P.U.B:n alehyllyltä napatut kengät ovat olleet alkuvuoden ehdottomat suosikit niin baarissa kuin töissä. Lisäksi ovat villasukkineen pelastaneet minut tällä viikolla varpaiden totaaliselta paleltumiselta.


Tänäänhän on jo alle –20°. Sieltä se kevät tulee, melkein laulattaa ja tanssittaa.

torstai 3. helmikuuta 2011

Mainos
























No niin, ostin koon liian isot kengät itselleni. Eli joku onnekas 40-kokoisen jalan omistaja huutakoot tästä itselleen ihanat kenkulit kevääksi!

Tässä linkki Huuto.nettiin.

torstai 20. tammikuuta 2011

Kops kops H&M:ssä







































































Pian on 70-luvun nostalgiaa H&M:ssä tarjolla. Ihana ruotsalainen suosikkini Swedish Hasbeen's on tehnyt H&M:lle puukenkä-malliston. Eikös kuulostakkin varsin mielenkiintoiselta. Kohta kopsutellaan kaverit!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Hiihtäen olisit jo perillä

Oi voi Helsinkiä. Lumi on pistänyt kaupungin sekaisin. Oli erikoisen mielenkiintoinen kotimatka tänään. Normaalin yhden kulkuneuvon sijaan käytin kolmea eri julkisen liikenteen tarjoamaa välinettä. Ajankulusta en viitsi edes mainita, mutta mihinpä sitä nuorella ihmisellä kiire olisi. Sanoisin, että korkeintaan kenkäkauppaan. Koska käsittääkseni vietämme vasta talven alkua, olen alkanut harkitsemaan ihan vakavissani aikus-talvikenkien ostamista.

Vagabondin Magdala-mallissa on paksu pohja ja lämmin vuori – kuten talvikengässä kuuluukin. Ulkomuoto onkin sitten toinen seikka,  näissä on vähän sulattelemista. Onneksi olen aika helppoa kauraa, varsinkin tälläisissä kysymyksissä missä pyöritään mukavuusalueella. Huomenna sitten vain sovittelemaan kenkiä ja haistelemaan alennusmyyntejä, eikös sitä ruotsalaisketjuilla ole tapana Rea-kyltit pystyttää jo reippaasti ennen joulua?

maanantai 6. syyskuuta 2010

Kenkää kaatopaikalle

Ja niin päättyi tossujen tarina.

tiistai 10. elokuuta 2010

Täältä tullaan!





















Voi veljet miten hyvältä näyttää. Ruskea väri on kolahtanut pääkoppaani- Oikeastaan niin lujaa ja rytinällä, että nämä Rizzon nilkkurit ovat aiheuttaneet huimausta. Kuviteltua huimausta - kuviteltua kipua, joka antaa syyn toteuttaa kenkäostokset. ( Todellinen huimauksen syy on pissi päässä.)

Nyörit ja matala korko ovat pelkkää plussaa! Ei mitään huonoa sanottavaa, tosin livenä ei vielä olla tavattu.
Syyskengät - täältä tullaan!

Kuva: Rizzo

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Jos nyt olis vaikka syyskuu



































Jos olisi, niin pujoittaisin nämä jalkoihini.
Nyt kun onkin kesäkuu niin yritän tareta varpaat paljaana. Huonolta näyttää.





















Kuvat: Urban Outfitters

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Remminilkat

















Omistan kolmet remmikengät. Ne ovat kaikki kengistäni rakkaimpia ja kesäisin ahkerasti jalassa. Remmillisten kenkien hyvä puoli on se, että kovassa menossa ne pysyvät jaloissa. Ovat siis parhaimmillaan tanssiessa ja kesäkaduilla juostessa. Mielestäni ne tekevät myös jaloista siromman oloiset - ainakin minun koivistani. Se, että joku on erehtynyt väittämään remmikenkien olevan epäeduksi jalan pituudelle on silkkaa pötypuhetta. Pyh sanon tuollaisille valheille!

Silmiini osui Vagabondin kevätkorot. Pehmeän siniset remmikengät.  Ovatpas ne söpöt kaverukset!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pari pientä juttua vaan


Siinä on Hullujen Päivien halppisbasillikat. Äiti toi kaksi punttia. Pistin purkkiin, maailman parhaimpaan tomaattimurskapurkkiin. Voikoon siinä hyvin ja tehköön pastastani maukkaampaa.



Uudet tossut. Hulluilta päiviltä nekin. Halvat mallikappaleet, se sopii minulle. Muuten en tiedä tykkäänkö näistä. Olen ollut niin pitkään Converseille lojaali. Pitää pureskella asiaa.

Kokeilin muuten keskittää näitä leipätekstejä.  Täytyisi pistää kevään kunniaksi koko blogin ulkoasu remppaan.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kysymyksiä


Nilsonilta löytyy mustat nyörikengät, loppuviikosta varmaan omasta jalasta - jos en hillitse itseäni. Miksi ei ole myös ruskeita versioita, miksi ei Herra Nilson?

Suunnitelma takin
tilaamisesta jäi toteuttamatta. Tarkistin vielä kertaalleen löytyykö takki kotikaupungin kaupasta - ei löydy. En siis vieläkään onnistunut nettikauppoja tekemään. Miksi en ja kuka opettaisi? Herra Visa Rajatonko?

perjantai 12. helmikuuta 2010

Hai-Rukka





Onni potkaisi, voitin Marian arvonnasta punaiset Hait ja keltaisen Rukkan. Vanhat Hai-saappaani olivatkin jo vaihdon tarpeessa. Ja ainakin 15 vuotta vanha Rukkani pääsee nyt roskalavalle. Haisee savulle kymmenien pesukertojenkin jälkeen sekä taitaa siitä pari veden menevää reikääkin löytyä. Näillä kelpaa siis ensi syyskuussa lompsia vesisateessa. Tai jos onni potkii jatkossakin, olen kaukana Suomen sääolosuhteista syksyllä. Olen nimittäin voittanut jo tänä vuonna lotossa 54,60. Otaksun tämän olevan maistiainen suuremmasta potista. Sellaisesta jonka ansiosta pääsee irtautumaan arjesta.

Tavoitteet 2010: Lottovoitto ja talo Italiasta.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Tossua saippuan hinnalla




Nappasin Spirit Storen alejämistä valkoiset Reebokin lenkkarit matkaan. Perus freestylet, jotka tiedän istuvan räpylöihini kuin valetut. Pölyisestä kaapistani löytyy jo nuhjuiset mustat versiot. Ne ovat käytössä osoittautuneet jalkaystävällisimmiksi kengiksi, jotka omistan. Viimeksi tämä tuli todistettua Rooman katuja talsiessa. Siksi en ihmetellyt sekunnin sadasosaa pidempään kantaessani paria kassalle. Mutta kahta asiaa ihmettelen – ensimmäinen on se, että miten nämä maksoivat näin vähän. Toinen on se, kuinka tossupari sattui olemaan juuri omaan jalkaan sopiva. On vielä kolmaskin ihmetys, kuinka satuin edes astumaan koko liikkeeseen sisään. En käy siellä ikinä. Vastaus saattaa olla puoli-ilmaisten tossujen tuoksu, jonka vain nainen haistaa.


Noh näistä viis, nyt olen tyytyväinen 39-kokoisten tossujen omistaja ja yhtä iloinen myös siitä, että kevensivät kukkaroani vain summalla 20,50€. Jatkossa kuljenkin hajuaistin varassa pitkin kaupungin katuja, jos vaikka haistaisin puoli-ilmaiset Acnen Pistolit jostain.


tiistai 26. tammikuuta 2010

Odotus





Tässä uudet poponi, jotka ostin jokunen aika takaperin. Talvinikkurit luulin ostaneeni, mutta näillä säillä olen korot vetässyt jalkaani tasan kaksi kertaa. Pohja on kyllä varsin tukeva, mutta eräänä järkyttävän kylmänä aamuna varpaat lähes paleltuivat kuolioon. Ei tässä auta, kun odotella lempeämpiä talvisäitä. Niitä odotellessa kerron vielä teille, että nilkkurit ovat erinomaisen mukavat jalassa. Korko on napakka ja remmiyksityiskohdat mieleen. Suutari saa vielä vaihtaa talvipohjat, eipä tarvitse kieli keskellä suuta tallustella. Nyt vain minä villapaidassa ja kengät laatikossaan odottelemme inhimillisempiä ja valoisampia talviaamuja.