2 vuotta sitten
tiistai 2. lokakuuta 2012
Kirpakat suosikit
Talvi se kohta tulloo ja sitrushetelmät vyöryvät kotiin. Nyt on limet lokakuussa vadilla. Syksyn puhutuin resepti – Hannan avokadopasta on päätynyt omalle lautasellekkin jo pariin otteeseen. Kuten kuvasta näkyy, mitään kuvattavaa ei jäänyt.
torstai 27. syyskuuta 2012
Unta palloon
Koivikon alla on ollut hyvä nukkua nämä vuodet. Minnekkään ei onneksi ole oksat karkaamassa, mutta sänkykaupoille pitäisi päästä pikku hiljaa.
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Linnut, keitot ja A-kirjaimet
Sunnuntaisumpit. Kaffella Tulli ja Pakkahuoneella Design Weekin viimeisenä päivänä. Hokema oli tahdon tuon, tuon ja tuon. Poistuin kuitenkin vain ilmaisjulisteet kainalossa - tosin ahneena nappasin todella monta.
Siivekkäät. Habitaressa kurkkasin kattoa kohti. Jonkin messuosaston päällä lenteli ihanat valkoiset linnut. Inpiroituneena tästä tulevana perjantaina taiteillaan paperista kurkia.
Illanistujaiset. Hienoista hienoin pöytä oli tehty vanhasta aitan ovesta ja Hayn pukkijaloista.
Valaisin. Kaikki kohdallaan tässä kodissa.
Harha-askelia. Lounaalla eksyy lautasten ääreltä Missonin henkareille.
Sipulikeitto. Vuoden pahin ruoka on löytynyt. Täytyy löytää uusi resepti.
Herra Tilli. Annan naapuri on tiedossa.
Aaaaaah. A-kirjaimet sievässä rivissä.
torstai 13. syyskuuta 2012
Samat seinät joka syksy
Jotakuinkin joka syksy iskee sama vimma. Siihen kuuluu tavaroiden siirtely paikasta toiseen, kynttilöiden kaivaminen laatikoista, vilttien virittely sohvan päälle ja oikotien asuntosivuilla notkuminen. Kaiken kukkurana haaveilen jatkuvasti takasta - en siis kakluunista, vaan ihan rehdistä suomalaisesta takasta jossa voisi nakkeja lämmitellä - omia ja atrian. Koska haave taitaa olla hieman hankala toteuttaa tähän hetkeen pienessä kaksiossa, niin tässäpä aasin siltana on oiva tilaisuus ostaa takan paikkaajaksi lämmin villakangastakki. Sellainen oikein iso ja hieman karheapintainen papparaistakki, jonka taskuissa voi kätösiä lämmitellä - kuten takan edessä konsanaan. Näytän teille sitten kuvan kun sellaisen löydän. Sitä odotellessa mennään Habitareen vuodattamaan hikipisaroita muiden kansalaisten keskelle viikonloppuna. Jotakin inspiroivaa odotan sieltä löytäväni, kerron sitten löysinkö sen.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Se oli hyvä viikko
Kortti. Tovi sitten sympaattisesta Mariankadun Olkkarista ostettu postikortti.
Kanttarellirisotto. Kaksi tuntia valkoviinissä haudutettu risotto oli taivaallista. Hyvä viikon aloitus.
Työvälineet kohdillaan. Kiasman ravintola on suosikkilounaspaikkani. Palan tummaa suklaata saa aina matkaan.
Kylässä. Vanha karttapallo on upea - samoin sen omistajat.
Villa-raidat. Olohuoneen matto on löytö viime vuoden Design Marketista. Tämä vuosi oli pettymys.
Sunnuntai-aamu. Erityisen hauskoista vieraista ja illasta jäi muistoksi tyhjiä viinilaseja.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Apua siskot!
Se on jännä juttu, että olen ennenkin mietiskellyt ja pohdiskellut asioita niin pitkään, että ohi on mennyt ja loppuun myyty. Nyt kävi niin David Ehrenstråhlen Paris-julisteelle. Olen nähnyt itseni jo sovittelemassa julistetta olohuoneen seinälle höyryävä teekuppi kourassa. Nyt tässä tuijottelen tyhjää seinää (teekään ei maistu) ja poljen jalkaa. Ei auta kiukuttelu, mutta blogissa ruikutus toivottavasti auttaisi.
Kuulutus kuuluukin: tietääkö joku mistä löytyisi iki-ihana Paris tai New York -juliste?
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Kimpassa on ehdolla
Gloria Blog Awards 2012 -äänestys on käynnistynyt.
Hip hei ja kaikki kipin kapin äänestämään suosikkiaan tänne.
perjantai 31. elokuuta 2012
Vielä on vihreää
Viikko sitten saamani kukkakimppu on pikku hiljaa supistunut. Maljakkokin on jo vaihtunut juomalasiin. En aio vieläkään luovuttaa - lähes kuivanut hortensia saa kaunistaa vielä viikonlopun.
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Pyöri metsässä
Sieniä siellä, sieniä täällä, sieni joka metsän päällä. Kanttarellit Nuuksiosta, loput K-kaupasta.
Pitkän tauon jälkeen avokadot maistuvat jälleen jumalaisilta.
maanantai 20. elokuuta 2012
Syyskuun kahdeskymmenes
Ensimmäinen maanantai-aamu jota olen odottanut. Huisin hurjia juttuja tapahtuu tässä elämässä. Puhkun onnea.
Kappas vaan, elokuussahan tässä vasta mennään.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Gangsterin korot
Armaat Swedish
Hasbeensin puukenkulat ovat ihan karmeassa kunnossa. Kärjistä on lohjennut neljä palaa pois. Minä kun luulin sievästi kulkevani. Todellisuudessa potkin kai lyhtypylväitä.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Hyisevää
Huhtikuussa altaassa Intiassa.
Tänä kesänä olen yhden kerran pulahtanut suoraan saunasta meriveteen. Uimastadikankin kymppikortista on vielä puolet käyttämättä.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Mis mun melonit on?
Tiedättekö mitä naisihmiselle tapahtuu jos se syö joka ikinen päivä puolikkaan vesimeloonin? Tahtoisinpa sen tietää, sillä tänä kesänä jääkaappikylmää meloonia uponnut kilotolkulla. Kurkisteleekohan kurkusta syyskuussa meloonipuu? Ihanien vesimeloonien kunniaksi laitoin melonikynnetkin.
torstai 26. heinäkuuta 2012
Mökkikesä 2012
Rumaa karata sanomatta sanaakaan. Hyi minua!
No minne se sitten karkasi? Juhannuksesta lähtien tuli ajettua ristiin rastiin Suomea, istuttua niin Itä-Suomen, Länsi-Suomen kuin Etelä-Suomenkin ihanilla mökkikuisteilla. Jostain syystä kamera pysytteli lähes koko loman kassin pohjalla, ei siis tekemisen puutetta ollut. Muutama kuva sentään löytyi, kuten silakat, jotka kälyn mielestä maistuivat siltä kun teräskattilan pohjaa olisi nuoleskellut. NAM!
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Kesän aloitus
Kiitos kanssa-asujan syntymäpäivän - kesä aloitetaan aina sängyssä nautitulla kakulla. Tuntuu, että hetki sitten nuotiin mansikkakakun rippeet lusikoista samaisessa sängyssä. Siitä on kaksi vuotta. Päivät ja kuukaudet suorastaan kiitää eteenpäin. Pelkään, että kesä
menee liian nopeasti ohi. Täytyy muistaa nauttia joka päivästä, ottaa
kevyemmin, porottaa poskipäivä auringossa ja pitää jokaisena päivänä varpaat vapaana sandaaleissa.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Äidit kävi kylässä
lauantai 12. toukokuuta 2012
Uusi harrastus
Facebookissa jo vilautin meidän perheen uutta harrastustani. Olen niin tohkeissani palstasta, etten vahingossakaan unohtanut kertoa multahommista myös täällä. Nyt kun maa on käännetty, on aika päättää mitä siemeniä sinne multaan piilotetaankaan. Pää on pulloollaan ideoita ja tahdon tietenkin kokeilla kasvattaa kaikkea mahdollista. Olen höpsähtänyt. Olen kaupunkilainen joka sovitti kuvitteelista heinähattua ja tajusi, että sehän istuu paremmin päähän kun lattekuppi kouraan. Varustelukin on tässä harrastuksessa tärkeää. Siemenien lisäksi hankintalistalla on ihanaiset ja napakat kitkemishanskat - samanlaiset kun palstakaverillani. Ja puutarhahattu - se on tärkeä myös.
Tiedossa on multaisten sormien kesä 2012.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)