tiistai 30. marraskuuta 2010

Uusi tomaattiliitto































Kuivatin Hannan reseptin mukaan kirsikkatomaatteja uunissa. Ah, miten maukkaita niistä tuli. Kauniita ja sopivasti makeita salaatin seasssa. Uunissa kuivattaminen on näköjään hyvä keino solmia minun ja tomaatin välille taas sopu. En ole aikoihin syönyt tomaatteja,  sillä en oikein pidä suomalaisista tomaateista, enkä halua syödä tuontitomaattejakaan.  Kaikki ne ovat aina raakoja ja kitkeriä ja väriltäänkin vaivaisen näköisiä – varsinkin tähän vuodenaikaan. Nyt tuli muutos  – kuivatan lopputalven kirsikkatomaatteja uunissa, pistän päälle timjamia, oliiviöljy, pippuria ja sormisuolaa.  Syön sitten punaiset sankarit salaatin, pastan tai varrasleivän kera ja olen onnellinen.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Hrrrrrrrrrrrrrrrrrrr
























Olohuoneen ikkunassa on pakkaskukkia.

torstai 25. marraskuuta 2010

Elämää Siperiassa





Heti kun astuu kynnyksen yli kotiin on pakko sujauttaa villasukat jalkoihin, laittaa kynttilät palamaan ja kääriytyä vilttien alle. Olohuoneen patterit ei vieläkään lämpene kunnolla ja huoltomies sanoo vaan joo-joo.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Päätä päiväsi pähkinällä




































Viimeisin riippuvuus – Rainbow California-sekoitus.

tiistai 23. marraskuuta 2010

maanantai 22. marraskuuta 2010

Mattoa lattialle


























Vuosi sitten syksyllä tehtiin asuntokauppoja. Rempassa hiottiin ja laitettiin vanha ja kulunut tammiparketti valkoiseksi. Lattia-Jarkko teki sen kolmeen otteeseen kun allekirjoittaneen mielestä lattia ei tahtonut tulla tarpeeksi valkoiseksi. Hyvää jälkeä saatiin ja kaikilla kesti pinna. Uutta ja kaunista lattiaa en ole halunnut laittaa mattojen alle piiloon. Ainoastaan eteinen on saanut räsymaton, jotten aiheutaisi pysyviä vaurioita koroilla ja märillä tossuilla pehmeään parkettiin.
Nyt reilun vuoden jälkeen on mattoasia alkanut mietityttämään. Osasyy on pimeä ja kylmä marraskuu, mutta olen tosissani alkanut kaipaamaan olohuoneeseen pehmeää ja lämpöistä mattoa.

Kuvan harmaa matto vaikuttaa täydelliseltä. Sitä pitää ehdottomasti päästä tarkastelemaan lähempää. Auttakaa, jos tiedätte mistä tuollainen kaveri löytyy. Laadukasta tekoa pitää olla ja mitään pölynkerääjää en kotiini kaipaa. Muistelen Habitatin valikoimasta löytyneen joskus vastaavanlainen.  Liekö sitäkään enää markkinoilla.

Apua apua kamut! Tiedätte kuitenkin ne kaupungin kuumimmat mattokaupat.


Kuva: Lotta Agaton

perjantai 19. marraskuuta 2010

Joku on tainnut syödä ärrimurrikeksejä


































 








































































Nyt se alkoi – konvehdit pamahtivat työpöydille. Rasiat huutelevat nimeäni, vievät ruokahaluni ja nostavat finnit otsaan. Missä se itsekuri on? Koska olen niin aikuinen, ettei makea enää maistu?
Siinä sitä taas ollaan – suupielet suklaassa ja maha turvoksissa.

Ei mulla muuta, paitsi Lindh on paras.

torstai 18. marraskuuta 2010

Valkoinen tosiasia






















Olen valkoisen posliinin nainen. Minusta ruoka kuuluu tarjota valkoiselta lautaselta. Poikkeustapauksia on, mutta niin se vaan tuppaa olemaan, että ruoka se kauniimmalta valkoisella pohjalla näyttää. Lakanoissa sama homma, olkoot vaikka kuinka ryppyisiä kunhan ovat valkoisia. Näin pääsee tärkeät asiat esille – ruoka lautasella ja kuorsaaja sängyssä.





















Olen kuiskinut Arabian Tosca- ja Venetsia-vadeille jo vuosia – valitettavasti vain Stockmannilla. Olen kertonut miten kauniita ovat ja miten mielelläni tarjoisin rucolasalaattia Venetsia-vadilta.  Ehkäpä joskus saan toisen kotiini – sitten kun säilytystilaa on enemmän. Nyt olen määrännyt itselleni säännön. Ennen kuin yhtään lautasta tai kenkäparia kotiini kannan, täytyy vanhasta ensin luopua. Muuten käy kalpaten. Olen kuuliainen, varasin Kanuunan kirpparilta pöydän.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Silvoplee





Kallion Silvoplee on ehkä paras lounaspaikka mitä tiedän. Seisovanpöydän valikoima on runsas ja ennen kaikkea ruoka on mielettömän herkullista. Painon mukaan veloitettava lounas tulee helposti hinnakkaammaksi mitä oli odottanut. Ainakin jos tahtoo maistella tota ja vielä tota ja kakkuakin olisi kiva ottaa. Paras paikka se on silti ja  istuisin pöytään vaikka joka päivä nauttimaan elävää ravintoa jos vaan olisi varaa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Kalenterissa



















Vielä ehtii käydä katsomassa Fashion-näyttelyn Fotografiska-museossa. Me mennään ensi kuussa! Ollaan jopa pari yötä Tukholman taivaan alla. Meinataan lorvia kahviloissa latet huulilla ja nukkua painavien hotellipeittojen alla. Parasta on se, että ei mennä hikisellä laivalla vaan otetaan siivet alle.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Old Tom Foolery


Meille tälläinen seinälle! Kotoa löytyy jo yksi oma Tom Selleck, pusi pusi. 

perjantai 12. marraskuuta 2010

Kuka mut pelastaa?

Postiluukusta tipahti viime viikolla yllättävä lasku talonyhtiöltä. Olivat sitten laskuttaneet epähuomiossa vuoden verran vain puolikasta vesimaksua. Tässä kuussa on myös  hajonnut pyykinpesukone ja eteisen suurista peiliovista toinen halkesi. Luojan kiitos parimetrinen peili ei ole ainakaan vielä tullut sirpaleina alas. Huomasin vielä äsken, että olen tainnut painaa koko vuoden duunia liian pienellä verokortilla, omaa tyhmyyttäni nääs. Itkettää varmasti ensi vuonna.



Johtuiko edellä mainituista kurjista asioista vai mistä, mutta sekosin ja ostin pari takkia. Hyvää joulua, juhannusta ja pääsiäistä minulle – kaurapuurolla kesäkuuhun asti. Aamen.


Kuvat lainasin Nellyltä, takit kotiutuivat Stockalta.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Luontokuva








































Kaksi kissaa sienessä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kohti sydäriä

Täytyy mainita, että tässä on kahden hengen aamiainen. Ettette aivan suursyömärinä pidä.

torstai 4. marraskuuta 2010

Marraskuu


Joskus olin hississä, Töölössä. Alkuviikosta aloitin kalanmaksaöljy-kuurin. Pimeää on, kuvat ne tärähtää ja mieli synkkenee. On marraskuu ja kurkussa luu.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Makea Magisso

Tiedättekö tämän, Magisson kakkulapion? Saatiin sellainen viime talvena kihlajaislahjaksi. Minulle entuudestaan täysin tuntematon kapistus on osoittautunut melkoiseksi jymymenestykseksi käytössä. Kaikki tahtovat leikata kakkua!  Saman successin on kokenut joskus myös elektroninen suolamyllymme. Ei tarvitse vieraille ohjelmanumeroita keksiä, sen kun nostaa pöytään kaikki viritykset ( ja kaataa säännöllisin väliajoin viiniä laseihin).

Mutta hei, tämä toimii oikeasti. Hyvä lahjaidea vaikka pukin konttiin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Oon voimissain

... kunhan saan kahvia ja punaherukka-smoothieta.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Löydä aarteita ja pese ruostetta housuista


Nyt on meneillään vuoden kuumimmat roskalava-apajat. Talonyhtiöt kun tyhjentävät vinttejä ja kellareita ennen talven tuloa. Vanhoja pyöriä löytää saletisti lavoilta. Usein vähän risoja kappaleita, mutta jos on taitava käsistään ja omaa pitkää pinnaa voi saada kunnostamalla todellisia Jopo-helmiä.

Itse kyttään pääasiassa huonekaluja, erityisesti vanhoja tuoleja. Eilen illalla tuli tarkastettua pari lavaa. Oma saalis jäi köyhäksi, eikä löytynyt mitään kotiin kannettavaa mööpeliä. Veli sentään löysi jotakin – vanhoja Fazerin puulaatikoita. Todellisia aarteita joista olen kade. Opin eilen, että syksyisessä kaupungissa on turha yrittää dyykata ilman taskulamppua tai ainakaan kuvitella pääsevänsä kunnon osingoille aarteen metsästyksessä. Onko liioittelua alkaa kantamaan pientä fikkaria veskassa? Tarpeen vaatiessa on sitten asianmukainen varustus päällä. Mitäpä sitä ei tekisi keittiöntuolien eteen.