tiistai 31. tammikuuta 2012

Vihreitä pakkaspäiviä




Tammikuun viimoisena päivänä pakkanen oli kovin kirpsakka. Polvet menivät tunnottomaksi ja nokka meinasi tippua kadulle kesken kotimatkan. No ne sukkahousut housujen alla, jos sellaiset olisi olleet päällä niin olisivat pelastaneet paleltumiselta. Huomenna sitten osaan pukea oikein. Eräällä tärkeällä tavalla olen varautunut talveen, kotona on päässyt vihreä valloilleen. Aionkin linnottautua paukkupakkasia piiloon ruudun tälle puolen – tepastella vihreissä villasukissa ja hoitaa pientä vihreää yrttitarhaani. Toki täytyy myös silitellä vihreää pökälettä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Vihreä pökäle


















Pussissa ollaan vaikka tänä vuonna kodin lämpötilat ovat pysyneet alle Siperian.


tiistai 24. tammikuuta 2012

Kettu kaupungilla



































Joululahjaylläripylläri eli kettureppu on seikkaillut selässä jo pari kertaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kehitetään kaapista jälkkäriä


Pakasteesta punaisia marjoja, rahkaa, limen mehua, vaniljasokeria ja digestive-keksi. Ei muuta.

torstai 19. tammikuuta 2012

Sunnuntaina tie toi tänne




Minä pidän kyläilyistä, enkä koskaan kieltäydy tulisesta ruoasta pakkaspäivänä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Heitä kassi olalle!
























Jumppakamat nielaisevalle laukulle olisi suuren suuri tarve. Olen aina kiikuttanut tossuni jumppasaleille kangaskasseissa sun muissa virityksissä. Pari vuotta palvellut, Hietsun kirppikseltä aikoinaan poimittu punainen canvaskassi alkaa olla tyysti rikki. Eikä se enää edes kovin punainen ole lukuisten pesujen jälkeen. Uuden ja reilun kokoisen laukun tarvetta voisi paikata melko täydellisesti tuo Selectedin kappale.
Nyt vaan nopeasti laukkukaupoille ja hihnat olalle. Jumppakärpänen on taas kuukauden tauon jälkeen aktivoitunut. Läskiä pois, se on vinha tavoite seuraaviksi kuukausiksi. Ja näkyy olevan vähän muillakin sama meininki - aivan liian ahdasta on jumppatunneilla.

Porkkanoitahan pitää olla jotta pysyy meininki tehokkaana. Tuo harmaa paita olkoon niistä yksi. 

Kuvat: Selected Femme

tiistai 17. tammikuuta 2012

Opetus

Älä laita ruskeita nahkakengiä jalkaan tammikuussa, ellet osaa lentää tai jalkojesi alla ei ole Keski-Eurooppalaista maaperää.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Haaveilua



































Olen katsellut ihan vähän uusia koteja, sellaisia missä pyykit voisivat hulmuta narulla  ulkoilmassa.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Oi ihanaa Kööpenhaminaa








Pitkän tauon jälkeen pääsin kävelemään Köpiksen mukulakatuja. Pidennetty viikonloppu oli aivan liian lyhyt ja sydänhän sinne jäi.  Pitää mennä takaisin noutamaan se ja haistelemaan lisää sitä ihanaa tanskalaista lämpöä. Sitä lämpöä tuntuu riittävän kaikilla, hullut ajelevat ilman pipoja ja hanskoja tammikuussa!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pitkiä unia




































Aamulla väsytti.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Arki nyt

Vuoden toinen viikko. Kööpenhaminasta palattiin valkoiseen Helsinkiin. Pieniä sopeutumisvaikeuksia ilmassa.

Elämään tarvitaan  muutosta sekä lämpöisiä keittoja ja tasaisempia yöunia.



Kuvassa on mustuneet banaanit joulukuulta.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pikkasen valkoinen uusi vuosi




Vuodenvaihde oli lämmin ja täynnä ruokaa. Se vietettiin Tahkovuoren juurella tutussa mökissä harmaat villasukat jalassa ja punaviinit lasissa. Rinteitä oli auki kolme kappaletta – jäisiä ja niin täynnä väkeä, että ahdisti. Hissijonot olivat sitä luokkaa, että jos olisi halunnut pitää möhömahan lämpöisenä olisi täytynyt ihan omia minttukaakaota siinä seisoskellessa nauttia. Sellaista pientä termaria ei skimpahousujeni taskuista löytynyt joten tyydyin nauttimaan rinneravintolan tarjoamaa minttukaakaota hintaan 8,90. Kyllä kaakaonkeittelijän kelpaa noilla taksoilla sitä valmistazzaa valuttaa hikisestä koneesta ja lisätä päälle sitä muotovaahdon näköistä valmiskermaa. Pientä katkeruutta kaakaonvaluttajaan lukuun ottamatta minun miniloma oli oikein onnistunut ja erityis-maininnan ansaitsee Hannes-herran perjantaina valmistama urbaani rosvopaisti. Voi pojat - miten järkyttävän hyvää se olikaan!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Aurinko muutti lautaselle


Tammikuun ensimmäinen säkkipimeä ja sateinen viikko startattiin chilisellä linssikeitolla. Keittiönkaapeista löytyneistä aineksista syntyi elämäni paras linssikeitto. Kurkuma - uusi ystäväni teki terää keittoon ja valloitti keltaisella värillillään koko kurjan maanantain.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Missä on sydäri, lautasellahan se



Ajeltiin eilen illalla Tahkolta kotiin. Helmisimpukka, tuo maanteiden ruokakeidas tarjosi illan kepeän ruokaelämyksen.