maanantai 29. elokuuta 2011

Tomaatteista kelpo keitoksi





















































Kypsyttelen paraikaa ruokapöydällä kahtakymmentäyhtä tomaattia ja pidän näemmä pystyssä myös banaanikärpästen tukikohtaa. Kotikokkaajan suunnitelmissa olisi tehdä oikein hyvää gazpachoa ja pistää loppu kärpästen tarinalle. Tässä taannoin kokeilin pyöräyttää kulhollisen kylmää tomaattikeittoa. Noudatin reseptiä ja poistin huolellisesti tomaattien siemenet, lisäsin sekaan loput ainesosat ja soseutin sametinpehmeäksi, mutta kappas vaan kylläpä se maistuikin pahalta.  Suuret olivat odotukset ja koin karvaan pettymyksen. Viikon verran piilottelin kitkeränmakuista keitosta jääkaapissa, maistelin ja mutustelin  ja tarjosin toisillekkin.  Pahasta ei tullut parempaa ja loppujen lopuksi soppa päätyi jäteastiaan. Nyt tällä toisella kokeilukerralla tarinan pitäisi päättyä toisin. Haluisin saada aikaan kelpo keiton, joten jos sieltä teidän reseptijemmoista löytyy erittäin hyviä ohjeita niin mielelläni ottaisin kokeiluun.

lauantai 27. elokuuta 2011

Karkkia ja sihijuomaa



Kello on puoli kolme lauantai-iltapäivänä. Tänään olen ehtinyt jo syödä ruttuisen lakanan päällä kolme kourallista karkkia. Olen tehnyt kypsästä ja makeasta ananaksesta smoothieta, juonut pari isoa lasillista ja saanut kielen pään araksi. Olen hionut ja maalannut kaksi roskalavalta pelastettua pinnatuolia, makoillut alusvaatteissani aurinkoisella nurmikolla, pessyt jääkaapin ja löytänyt pussillisen pilaantuneita perunoita alahyllyltä. Lisäksi olen putsannut tolulla kynsinauhojani, tutkinut kuivia ja ruttuisia käsiäni  ja miettinyt miten pääsee banaanikärpäsistä eroon.

Kohta kipitän sihijuomaostoksille. Mekko päälle ja kynnet punaisiksi - illalla on skumppaseuran juhlat!

perjantai 26. elokuuta 2011

Tulinen tuliainen

Chilistä, sokerista, suolasta ja etikasta syntyi paholaisen hilloa.  Kuluneen kesän kkunalaudalla kasvatetuista pienistä kavereista ja Stockalta haetuista habaneroista valmistui yhteensä pari litraa tulista soossia. Mies teki ja säilöi – nainen jynssäsi kaakeleista punaiset roiskeet. Otettiin siis heti haltuun tälläiset selkeät roolit, heh.

Purkillinen itse tavaraa lähti myös tuliaisena Espooseen. Vähän etikettiä kylkeen ja avot!

torstai 25. elokuuta 2011

Kori


Rantasalmen markkinoilla seisoi paikallinen savolaismies myymässä itse punottuja koreja. Suuresta valikoimasta valitsin sen kepeimmän ja vaaleimman. Suomalaista käsityötä, 15 euroa. Harmittaa etten ostanut kahta.

tiistai 23. elokuuta 2011

Pionin rakastaja

Juhannuksena oli mökin ruokapöydällä pionin oksa. Pihalta taitettu ja veteen nostettu. Kepeä ja kaunis – täynnä lumoavaa kerrosta.  Kukista kaunein.

maanantai 22. elokuuta 2011

Pakastimen tyhjennys

Jostain kummallisesta syystä pakastimesta löytyy edelleen viime vuotista satoa.  Raparperistä ja omenista syntyi tämän sesongin uusi kuosi. Annoin sille nimen Nähdään pian!

Ihanat ja armaat työkamuni saavat huomenna piirakkaa mahan täydeltä. Se on hyvästien aika työmaallani – minä se astelen tukka ojossa uusia tuulia päin. Ikävä ja itku tulee.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Roikkuvat yrtit


Näyttääpä hyvältä ja kuullostaapa toimivalta.  Kelpuuttaisin mielelläni pari kappaletta Boskken vaijerin päässä roikkuvia ruukkuja kotiini. Ennen kun yrtit saapuvat lentämään keittiön ylle, kuulisin mielellään kokemuksia. Roikkuuko jonkin kotona basillikat katosta ja meneekö mullat lattialle?

Kuvat: http://www.boskke.com/

torstai 18. elokuuta 2011

Matka jolla kamera hajosi





Viisi sattumanvaraista hetkeä Sisilian lomalta.

Heinäkuun lomasta tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta silti en ole saanut kiikutettua kameraa korjaaja-sedälle. Saatatte joutua vielä hetken jakamaan kanssani armaalla puhelimella napsittuja kuvia.  Voi sentään, kuinka harmittaakaan elää ilman kameraa. Ja toisen voivottelun saa niskoilleen ruma kuvaefekti. Onko tämä nyt se yrjönvihreä sävy?

keskiviikko 17. elokuuta 2011

maanantai 15. elokuuta 2011

Flow

Kolmen päivän iloa Flow:ssa.  Voisin sanoa, että rahat on loppu ja korkkarit kovin mutaiset, mutta kerronkin teille, että kaikki oli Flowssa kaunista ja ihanaa – ja jos vaan mahdollista Suvilahti oli entistä tunnelmallisempi. Mahtavaa menoa taas, mutta Lykke Lille lähetämme seuraavanlaiset terveiset:  Pakkaa ensi kerralla Imodiumit kassiin!

Eilen illalla, hieman hämmentävällä Kanye Westin keikalla sain yllärinä Barbadoksen tähtiartistin keikalle tiketit. Jaksaa jaksaa jaksaa, kohta Hietsuun Rihannan sateenvarjon alle. 

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Uusi valonlähde


Meille kotiutui alennusmyynneistä musta Habitatin photographic-valaisin. Olisin ostanut kaksikin, mutta joku viepas oli ehtinyt tyhjentää Stockan hyllyn ja jättää jäljelle vain yksinäisen mallikappaleen.  Onneksi sain sentään edes tämän yhden hurmaamaan kirjatoukan nurkkaa aka sohvaperunan sijaa olkkarin pimeimmässä nurkassa. Kahdella valaisimella oltaisiin menty makkarin puolelle ja saatu vihdoin molemmille omat lukulamput sinnekkin. Nyt ei menty.

Mökkihöperöinä










Neljän viikon pituisella kesälomalla ehtii lyöttäytyä useampaankin mökkiseurueeseen mukaan, kutsulla tai ilman. Tuli vietettyä raikkaita ja aurinkoisia kesäpäiviä ja -öitä saaristossa Hittinen-Kasnes akselilla. Siellä jos jossain tukka hulmusi tuulessa ja tujun makuinen aamukahvi herätti eloon. Alkulomasta huristeltiin Heinolaan punaiseen mökkiin, jossain välissä vietettiin viikonloppu Siikajärvellä ja loman viimeiset päivät lojuttiin sukumökillä Rantasalmella kera miljoonan hyttysen. Ihania paikkoja kaikki, keskenään erilaisia, mutta jostain syystä jokaista mökkiä ja tilusta yhdisti paistettu halloum-juusto. Tolkuttoman juuston nakertamisen ( ja aika monen valkkarilasin) lisäksi ehdin jossain välissä nukkua päiväunet pitsisen päiväpeitteen päällä, uida lämpöisissä järvissä lukemattomia kertoja ja kylmässä meressä vähän vähemmän. Onkia mato-ongella kuusi ahventa, istua auringonlaskussa kalliolla, tallustella kumisaappailla Rantasalmen maalaismarkkinoilla, heittää hulluna tikkaa ja lyödä korttia pöytään. Joten mitäs tässä voi muuta todeta kun mökkily on mukavaa ja tervetuloa keski-ikä.


Ja jossain kohtaa tiputin kamerani sellaisella kyydillä kaakeleille, että entistä kamaa siitä tuli. Nyt te taitavat canonin-heiluttelijat siellä puolen - antakaa vinkkejä kameramalleista! En oikein ymmärrä niitä.

tiistai 9. elokuuta 2011

Sininen hetki

Myöhäinen ilta heinäkuussa. Lämmin järvi ja sininen pyyhe.

maanantai 8. elokuuta 2011

Töölönlahden manikyyri



Siellä Wikipediassa ohjeistetaan näin:

1.Vanhan lakan poisto
2.Kynsien leikkaus ja viilaus
3.Kynsinauha voiteen levitys
4.Käsikylpy
5.Kynsinauha veden levitys
6.Kuolleen ihosolukon poisto sekä ns. "tikkujen" poisto
7.Hieronta
8.Kynsien lakkaus

Itse hyppäsin suoraan ykkösestä kasiin, laiska kun olen. Uskallanpa kyllä väittää ettei yksikään tuntemani ihminen tee kohtaa numero viisi. 

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Mökkilounas




Mies teki simpukkakeittoa, kaksi viikkoa jääkaapissa väljähtäneeseen viiniin. Tulihan siitä pikkasen kitkerää lientä. Jos mökkitonttu olisi taikonut kermaa jääkaappiin, olisi maku varmasti pehmentynyt. Hyvin maistui näinkin, mikäpä se ulkoilmassa pahalta maistuisi, eikä mökillä asiat ole niin just. Vähän sinne päin on oikeastaan parempi.

torstai 4. elokuuta 2011