tiistai 22. syyskuuta 2009

Irti arjesta



Tämän viikon lehtiä - hyväntuulisia sellaisia. Taitaapa olla niin, että Bonnierin lehdet ovat suosikkejani kotimaisesta tarjonnasta. Divaani on sisustuslehtien kuningatar - runsas, innovatiivinen ja laadukas. Kyllä kelpaa intohimoisen sisustajan tätä lueskella. Olivia taas tarjoaa kaikkea sitä mitä haluaisi vaatekaapeistaan, kirjahyllyistään ja kalenteristaan löytyvän. Runsas ja kaunis lehti, jota tehdään tyylillä. Harmikseni olen pari kertaa Oliviaan pettynyt. Aina ei ole kauniiden kuorien alta löytynyt juurikaan luettavaa. Onneksi tämä ei päde kovin usein. Ja anteeksi antaa kun kuvat ja taitto hurmaavat - kunhan ei tavaksi tule.
Uusin tuttavuus on Evita - tämäkin Bonnierin uunista ulos. Yhden numeron verran ilmestynyt lehti oli yllättävän hyvä. Halpa hinta sai minut siihen tarttumaan. Evitan sisältö on ilahduttavaa ja raikasta - odotan jo innolla seuraavaa numeroa. Ja toivon myös paljon tarjoushintoja - lehdet kun ovat niin tyyriitä.

Ja paha sana loppuun tilaamisesta. Jos maksaa ison rahan lehtitalolle kestotilauksesta on mielestäni oikein odottaa lehden tipahtavan postiluukusta viimeistään silloin kun se roikkuu S-marketin kassalla. Mutta näin ei ole. Tälläinen meininki saa pahalle tuulelle. Kyllä tilaajan pitäisi saada tuore lehti kotiinsa ennen irtonumeromyyntiä tai ainakin vähintään samana päivänä kun se myyntiin saapuu.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Kaikki paitsi sienestys on turhaa

Näin julistaa Kimpassa!
Syyssunnuntaisin parasta puuhastelua on metsissä kömyäminen. Ja melkein yhtä hienoa on kotiin palaaminen suuren sadon kera. Tunnistan kolme sientä; kanttarellin, suppilovahveron ja punaisen kärpässienen. Kanttarellejä en löydä ikinä, suppiksia saan sankokaupalla ja kärpässienet osaan kiertää kaukaa. Näillä pärjää jo pitkälle.

Eilen kertyi koreihin hurjat määrät suppiksia. Kolme tuntia Nuuksiossa ja monen monta litraa satoa. Nam nam sanoo myös sieniseuralainen jonka krapulaisena metsään raahasin. Menevän viikon menu värittyy aikalailla kyseisitä hattutyypeistä. Eilen tarjolla oli sienikastiketta - tänään sienipastaa. Loput taidan kuivattaa, jotten muutu keltarunkoiseksi.

Ihanaa on kerätä omin kätösin raaka-aineita. Ihanaa on omin kätösin keitellä niistä herkkusia.

Huomenna äiti tuo omenoita. Ihana syyssato just nyt!





Tyylinäyte metsästä - kaupunkilainen sienestää.

torstai 17. syyskuuta 2009

Korkokengät



Eivät minun vaan rakkaan ystävän. Ystävä pitää väreistä. Tanskalaiset, sitruunankeltaiset ja hammastahnan sävyllä maustetut korkokengät ovat herkulliset. Ystävä ei yhdistä niitä mustaan - hän pukeutuu väreihin kauttaaltaan. Niin rohkea se ystävä on.

Samainen ystävä oli valinnut minulle AA:n kirkkaan oranssin laukun. Sulattelen sitä edelleen. Jos sattuu olemaan tyyppi joka piiloutuu mustaan ja helposti maastoutuviin sävyihin - joutuu hieman sulattelemaan neonväristä putkikassia. Ystävä sanoo näin - se piristää harmaata. Niinhän se tekisi ja oranssin kanssa en ainakaan eksyisi pimeään syksyyn.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Raidoissa


Ikean höpönlöpöstä löytyy aina muutamia kivoja juttuja. Tässä yksi; Stockholm Rand -matto. Taidan siirtää raidat lattialleni ja heittää villamaton päällä pari kuperkeikkaa.

Tykkäättekö tyypit mattosesta ja irtoaako teiltä kuperkeikka?

lauantai 5. syyskuuta 2009

Yksin kotona


Kun on yksin kotona voi syödä mitä vain - tai olla syömättä. Omin nokkineni jaksan harvoin kokkailla ja vaasan ruispaloilla pärjää toistakin viikkoa. Tänään reipastuin ja tein pöperöä lonkalta. Pastakattilaan hujahti liikaa suolaa ja jouduin keittämään toisen satsin. Muuten sanoisin, että oikein mukava ja sekava pöperö tuossa lautasella. Kunnon ruoalla tyrmätään myös toista viikkoa jylläävä räkätauti.
  • rucolaa
  • cashewpähkinöitä
  • kirsikkatomaatteja
  • punasipulia
  • paistijauhelihaa
  • pastaa
  • chiliä
  • öljyä
  • mustapippuria
  • suolaa

torstai 3. syyskuuta 2009

Jokainen päivä on suklaapäivä




Rakastan suklaata. Fazerin Thin Maya ja Lontoon rae, Maraboun Minttukrokantti.
Oi - mitä nautintoa.

Pasilasta taas en pidä yhtään.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kaakao-nilkat

Sunnuntaiselta kirpparikierrokselta ei tarttunut yhtikäs mitään mukaan. Samapa tuo - ilma oli niin puhdas ja aurinkoinen, että sain haalittua voimavarat uudelle viikolle ja karistettua parina päivänä esiintyneen kuumetilan rippeet pois (oon ihan mummo, puhun jatkuvasti säästä). Kaverin kirpparisaalis oli kreisi kultainen paljetti-vyölaukku. Yritän saada tänne kuvan teidänkin iloksi - tai suruksi.

Herra Stockmannin -10% kamppis ( joka on muuten ihan hävyttömän vähän) iski jollain lailla tajuntaan - ovista ulos astuttaessa kourassa keikkui kassi kengillä. Tykkään niin! Nilkkureiden lesti on viime talven lempparikengistä tuttu. Tallustelin Muscateilla läpi kauden - selviydyin flunssatta ja sain tukevilla koroilla pidettyä itseni suoraryhtisempänä ja naisellisempana myrskyisempinäkin päivinä.
Ja hei kamut - nyt on muutakin kuin mustaa jaloissa -ou jee! Täytyykin tässä ruveta pohtimaan mitä näihin ruskeisiin nilkkureihin yhdistäisi - saa ehdotella!

Nilkkurit on ihan parhaimpia ( toka mummopiste)! Ja syssykin on aika jees - ainakin alkuosa.