keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lempiasioita


Kuva: Nanainen



















Hurmaava Lady Dada se teki oman lempparilistan. Minä teen käskystä perässä -  lämpöiset blogihalit ja kiitos kunniasta.
Tästä tuli vaikea tehtävä, en osaa valita yhtä parasta lempiruokaa tai -elokuvaa. Vaikeudet ne selätetään ja ratkaistaan ongelma kertomalla monta lempiasiaa. Tässäpä nämä,

1. Lempiruoka Se vaihtelee iloisesti päivien ja vuodenaikojen mukaan. Nyt parasta on äidin suolaama graavisiika ja saaristolaisleipä. Kiitos joulun sain sitä syödäkseni niin että housun nappi paukkui. Koska nainen ei graavatulla siialla elä, niin sopii nimetä myös aasialaiset maut lemppareikseni.
2. Lempimakeinen Maraboun Minttukrokantti on hyvää, vaikka kannankin sitä kotiin äärimmäisen harvoin. Mutta ne tuoreet lakritsanpalaset - ne ovat suuri heikkouteni.
3. Lempiluettava Kylläpä tässä nyt hävettää myöntää, että olen nykyään sellainen lomalukija. Liian harvoin on kotosalla kirja kesken. Ehkä asetankin ensi vuoden tavoitteeksi ottaa tavaksi sen joka päiväisen lueskelun, edes muutaman sivun verran. Näitä lempikirjojakin on hurjan paha nimetä. Sanoisin ehkä, että Tuulenvarjo ja Amerikkalainen tyttö ovat jääneet hyvin mieleen.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä Tämä taitaa on sellainen kysymys jossa oletetaan vastaajan omistavan ne neulostasetit ja kirkasväriset nuppineulat. En omista kumpaakaan, minulla ei ole ompelulaatikkoa, koska en ole käsityöihminen, paitsi henkisesti. Jotain kyllä osaan, nimittäin sulavasti toivoa mitä minulle voi kutoa tai ommella. Tähän saakka tämä on toiminut erittäin hyvin.
5. Lempielokuva Magnolia, Saksikäsi Edward, Closer, Rakkautta ennen aamua, Saaristonlapset... Mitään syviä analyysejä ei näistä tule, kyseiset elokuvat ovat sillä hetkellä tehneet vaikutuksen - Saaristonlapsetkin. Niitä katsoin aina kipeänä, katsoisin vieläkin jos VHS:ät eivät olisi siirtyneet menneisyyteen. Meinasin laittaa myös Uuno Turhapuron tähän listaan - sillä vispipuuron ja jauhelihan lisäksi minut kasvatettiin Uunoja katsellen. Oikein passeli minusta tuli, enkä oppinut Härski Hartikaiselta huonoja tapoja.




Haasteissahan on tapana laittaa pallo eteenpäin. Seuraavat kuusi hienoa naista, olkaat hyvät.Hertta,  Dorit, Ullamaj, Laura, Minna ja Kaisu.


4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Pus ja hali sekä kaunis kiitos! Tuo Nanaisen kuva on kyllä blogihistoriani hienoin. Olen hiivatin huono kertomaan näitä lemppareitani ; ) Mutta ehkä tällä kertaa yritän. Blogissa kun avautuu muutenkin välillä liikaa. Hyvät ja kauniit loppuvuodet.

Kimpassa kirjoitti...

Nyt vaan näppistä napsuttelemaan Minna - sinun listaa lukisi taas mielellään. Hävetti vähän omia leffa- ja kirjalistoja tehdä, ei niin oivaltavia taidepläjäyksia, mut hei elämää vaan! Pus ja öitä!

LauraQ kirjoitti...

Kiitos ihana! Näitä tunnustuksia ei olekaan vähään aikaan liikkunut, jossain vaiheessa joka blogi oli täynnä listoja :)
Mun periaate on kans ollut, etten näihin vastaile, mutta joskushan periaatteille voi näyttää pebaa... Eli ehkä vastailenkin.

Lilou kirjoitti...

No hitsi, ihanaa, kiitos :) Ja olipas suloiset ja sun näköiset "tunnarit".

Mä oon ollut superhuono näissä,vaikka listat on mun ihan lempparijuttuja :) Palaan siis asialle. Hei tuliko sun lintunen jo?