Mummoankan piiras

Omenapiirakka on asia joka maistuu aina. Tähän listaan kuuluu tietenkin lukemattomia makuja, mutta nyt keskitytään omenapiirakkaan. Usein sitä jämähtää samoihin keitoksiin ja turvallisiin, hyväksi todettuihin resepteihin. Päätin kokeilla jotain muuta ja se muuta oli mummoankan omenapiirakka. Tiedättehän sen amerikkalaisen, taikinakuorellisen piirakan joka laitetaan jäähtymään ikkunalaudalle ruudullisen keittiöpyyhkeen alle.

Resepti haun tuloksena päätin seurata Hesarin ohjetta. Olen vähän sitä mieltä, että ruokatorstain ohjeet ovat aina melko hyviä ja pidän siitä että kauden tuotteet on nostettuna esille.  Ensimmäinen asiahan joka amerikkaisesta omenapiirakasta tulee mieleen on se taikinakansi ja toinen on aaltoileva reuna vuoassa. Eihän sellaista vuokaa minun kaapistani löydy, enkä tässä asiassa sortunut Herra Stockmannin pelastukseen. Pistin leipoen ihan perusvuokaan, matalaan ja rumaan koko kansan pyrexiin. Piirakan ulkonäkö ja mehevyys sai tästä siipeensä. Korkea reuna olisi varmasti pitänyt sisuksen kosteampana ja ulkonäkö - se ei tällä kertaa ihan kohdannut  mielikuvaa siellä ikkunaraossa jäähtyvästä piirakasta.  Virhe taisi käydä siinä etten noudattanut ohjetta ja käyttänyt Granny Smith-lajiketta. Pistin paloiksi maalta tuotuja, jauhoisia, mutta kauniita punaisai omenia. Hapan lajike olisi saattanut taittaa makeutta. Sillä makeaahan tästä tuli, todella makiaa. Silti, suosittelen teitä leipomaan tätä, herkullista se on.

Ja tässäpä teille yllättävä tarjoiluehdotus.