keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ne pienet totuudet jaossa

Sain taannoin Jennin Kakunpalanen-blogista haasteen kertoa viisi totuutta itsestäni. Laitoinkin sitten kertaheitolla kymmenen faktaa jakoon. Olen tehnyt blogini historian aikana kolmasti listoja itsestäni, ne löytyvät  täältä, täältä ja täältä.  Koska olen listaihminen, lupaan tehdä näitä jatkossakin. Tehkää tekin kaikki perässä!

  1. En ole ajanut autoa vuosiin. Syksyn projektina on taas viritellä kaasujalkaa ja saada rattipelot kuriin.
  2. Viihdyn yksikseni kotona, erityisesti lauantaiaamut omissa olossa on herkkua.
  3. Minulla on pakkomielle vaihtaa pussilakanat tasan kahden viikon välein. 
  4. Olen myös hyvin tarkka, että astiat ovat kaapeissa oikeilla pakoillaan. Pienet lasit eivät saa olla korkeiden rivissä ja toisin päin.  Samat säännöt pätevät myös kylppärin peilikaapissa. Kynsilakka hyllylle ei parane hammastahnaa nostaa. Edellä mainituista asioista johtuen tottelen nimeä Siivousnatsi. Nimi on kuulemma annettu kaikella rakkaudella.
  5. Kasvoin Espoossa. Tapiolalla on sydämessä erityinen paikka. Jännittää ja pikkasen kauhistuttaakin nähdä miten metro tulee muuttamaan aluetta. 
  6. Minulla on paha tapa kurtistella ja rypistellä otsaani. Pari kesää sitten sain aikaan kunnon rusketusrajan otsaan.
  7. En ole muista minä vuonna olen käynyt viimeksi elokuvissa. Kotisohvalla järjestetyt leffaillat on paljon parempia kuin Tennispalatsin popcornin hajuiset massanäytökset. 
  8. Täytän 30 vuotta ensi perjantaina. Olen diagnisoinut levottoman ja väsähtäneen mieleni ikäkriisiksi.
  9. Juhlin viime lauantaina syntymäpäiviä etukäteen. Sain kostoksi sellaisen skumppa-kankkusen, että istuin vielä maanantai-palaverissa naama vitivalkoisena.
  10. Minttu Mustakallio on aivan hurmaava. Olen fani.

7 kommenttia:

LauraQ kirjoitti...

ihana lista. Mäkin fanitan minttua, ja lauantaiaamuja yksin, ja tapiolaakin vähän..

Kimpassa kirjoitti...

Laura tee oma lista!!! Tapiola on ihana, mutta mitä siellä tapahtuu...hui vaan miten sekaisin se onkaan.

Onneli kirjoitti...

Mäkin tykkään Mintusta, ehdoton ykkönen suomalaisista naisnäyttelijöistä ja Klikkaa mua kuuluukin mun nettitelkkuviihdykkeisiin kun ruokin imeväistä.

Itse kasvoin Otaniemessä ja Tapiola kovin tuttu niiltä ajoilta. Paikka on aika kuollut jo vaikka todella viehko edelleen. Kiinnostavaa nähdä kehityssuunta.

Onneli kirjoitti...

Ai niin, ps. Pilkunviilaajana pakko puuttua tuohon 30-vuotta. Sitä viivaa näkee jo niin paljon, että pitääköhän alkaa pelätä että kielitoimisto sen hamassa tulevaisuudessa hyväksyy. Toivottavasti ei kuiteskaan.

Eli 30 vuotta, mutta 30-vuotias ;)

Amanda kirjoitti...

Toi pussilakanan vaihtopakko kahden viikon välein kuulostaa erittäin tutulta, siitä on mahdollista päästä eroon, mutta vaikeaa se on :)

Onneli kirjoitti...

Onnea päivänsankarille! :)

Kimpassa kirjoitti...

Onneli: On se Minttu vaan niin hurmaava ja kaunis. Ja sama homma täällä - tv on päällä tiistaisin ysiltä.
Kiitos myös onnitteluista ja oikoluku-kommenteista, heh. Nyt täytyy korjata asia ja opetella oi-ko-lu-ke-maan. Parannan tapani!

Maikku: Tyynyliinat viikon välein - pakko!