tiistai 4. lokakuuta 2011

Tuoli joka kaapattin kyytiin



































Nämä kaksi kuvaa ovat viime keväältä. En muista kerroinko tuosta roskalav alta pelastetusta pinnatuolista. Löysin sen Merihakalaisen sisäpihan lavalta - jalat sojottamassa vinksin vonksin runkopatjan välistä. Tuoleja oli kaksi, mutta toinen jäi kyydistä, sillä mies painoi kaasua kun ensimmäisen olin sullonut kyytiin. No arvaatte varmaan, että tästä asiasta on jo käyty parit tiukat keskustelut. Ensinnäkin tuoli pariskuntia ei noin vain voi erottaa toisistaan ja tuollaiset aarteet pelastetaan vaikka olisi kuinka kiire tai nälkä tai vessahätä.

Nyt tuo poloinen tuoliparin puolikas on sitten vihdoin hiottu ja maalattu uudestaan valkoiseksi. Hioin käsin pari kertaa ja maalasin kolme kierrosta. Olisi pitänyt hioa vieläkin huolellisemmin,  sillä vähän jäi sellaista epätasaista pintaa joihinkin kohtiin. Ja niitä kuviahan minulla ei teille ole tästä lopputuloksesta. Huomenna kello kahdeksan asia on ehkä korjattu. Olen vähän väijynyt tuosta keltaisesta raamatusta sitä Hullujen Päivien kameraa. Meinaan ihan laittaa kellon soimaan seitsemäksi ja rientää tekemään täsmäiskun kameraosastolle.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Hei Googlaa ensi sen merkki, minusta niitä saa netistä edullisemmin tai ainakin samaan hintaan ja kotiin postitettuna (ei postikuluja) : )

Kimpassa kirjoitti...

Minna: Kameroita, ei tuoleja? Kauhea säätön tän kameraoperaation kanssa. Yhtä sekoilua vakuutusyhtiön kanssa. Kameratarjonta on liian laaja ja kun rahaa ei ole loputtomasti niin pitäisi saada kelpo tavaraa kohtuu hinnalla. Alan googlaamaan :) taas