keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kaikki soseeks!



Muistatteko kun syksyllä haaveilin Kitchen Aidin -tehosekottimista. Niin siinä sitten kävi, että musta versio saapui kettiöömme vuoden lopulla. Halleluja, mikä vehje se onkaan! Voin sanoa, että olen koko sydämeni kyllyydestä soseuttanut, vatkannut, murskannut, pilkkonut ja sekoittanut. Olen lähes jokaisen päivän aloittanut smoothiella, tehnyt elämäni ensimmäisiä sosekeittoja, murskannut jäätä ja soseuttanut marjoja. Ongelma onkin vähän siinä etten malta antaa koneen levätä - olen jatkuvasti tunkemassa kaikennäköistä sapuskaa sinne. Eli tästä voi päätellä koneen olevan meillä selkeästi tehokäytössä (toisin on nypynpoistajalla asiat).

Suursuosikkini on edelleen aamusmoothiet (ilta- ja päiväsmoothiet myös). Kiitos äidin - pakkanen pullistelee edelleen viime kesän satoa. Sen kun heittää lasikannuun jonkin sortin marjoja tai hedelmiä, ehkä pähkinöitä tai leseitä, päälle jugurttia ja hieman hunajaa - ja siinä se on, valmis.

Kova juttu on myös tahnat ja erilaiset töhnät. Kone tekee ihanteellista koostumusta ja olen syönyt elämäni parhaat pestot tänä talvena. Reseptiä tästä pukkaa myöhemmin.

Tämä on siis ylistystä Kitchen Aidin puolesta. Mutta mitäpä sitä sanoa muuta, kun on ollut tyytyväinen kaikkeen – tehoon, muotoiluun ja erityisesti siihen, että konetta on tullut koko rahan edestä käytettyä.

Seuraavaan kotiin sitten hommataan Kitchen Aidin Artisan-yleiskone. Se vaatiikin jo tilavamman keittiön ja enemmän rahaa. Kumpaakaan ei nyt just ole.

11 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Kerrohan joitain lempparireseptejäsi :)

Kimpassa kirjoitti...

Tehilla: Hah, ilomielin kuules kerron. Tää blogi on vähän keikahtanut keittiön puolelle.

Maya: Blenderit ne laulaa! Sun bodarijuoma kuullostaa pahalta. Vai oliks toi koodikieltä? Tosiasiassa se on pellavasiemen-gini-lime-hunaja juoma. Kurja tulivuori - se sotki kaiken. nyyh.

Anonyymi kirjoitti...

Just ostin Artisanin Hulluilta päiviltä! On se niin nätti! En ole ehtinyt pyöräyttää vasta kuin yhden leipätaikinan, mutta jatkoa seuraa ihan varmasti.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen haaveillut Kitchen Aideista :] Olen kuitenkin vielä tähän saakka venyttänyt hankintaa siihen, kunnes meillä jonakin mahtavana päivänä on riittävästi pöytätilaa keittiössä kaikille keittiön laitteille :/

nelio kirjoitti...

Kuulostaa hyvinkin tutulta! aivan mahtava vekotin ja meilläkin 2-5 kertaa päivässä käytössä.

Kimpassa kirjoitti...

Anonyymi: Minä kaihoisasti sitä siellä katselin. Otitko punaisen version? Tulee varmasti hyvät taikinat väännettyä sävystä huolimatta.

Livinghygge: Ei kyllä passaa laittaa Kithchen Aidin vekottimia kaapin perälle pölyttymään. Lisätasot olisi meilläkin tarpeen.


Nelio: Näin on, joka kolikon arvoinen kone! Viisi kertaa päivässä lyö jo minunkin ennätykset. Noilla lukemilla täytyykin olla kunnon laite.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Amen! Taalla pinkin Kitchen aid blenderin onnellinen omistaja. Meilla ei paljon muuta enaa syoda kuin smoothieita. Ihanimmat pirtelot syntyy sorbeteista ja soija tai riisi tai manteli maidosta. Sekaan viela kurpitsan tai auringonkukan siemenet. Ja enaa ei ole mitaan eroa ihanan ja terveellisen valilla. Blenderin ansiosta niista on tullut sama asia. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi vastaa: Punainen oli ainoa vaihtoehto Hullareilla, mutta se on tosi kaunis punainen. Päätin alkaa pitkää kirjaa sen käytöstä, sillä laskin, että pitäisi leipoa leipää n. 120 kertaa, että se maksaa itsensä takaisin kaupasta ostettuun leipään verrattuna. Tässä ei tietenkään ole laskettu mukaan työhön kulutuettua aikaa, mutta ei myöskään sitä nautinnon määrää, mitä saa juuri paistetusta, tuoreesta leivästä... Ah!

Tänä viikonloppuna kone on laulanut jo kolme kertaa.

Kimpassa kirjoitti...

*iTkUpiLLi* Auringinkukansiemenet kuuluvat ehdottomasti shoothien sekaan. Mä oon lätrännyt melkoisasti siemenien, hunajan ja luonnonjugun kaa. Nam, vähän kreikkalaisittain :)

Anonyymi: Se punainen on kaunis! Hah, millonkas tämä 120 leipää on tullut uunista ulos?!

Anu kirjoitti...

Voiko tuolla tehdä siis myös sosekeittoja? Eli kuumat juurekset ym. voi kaataa kannuun ja pyöräyttää sileäksi? Kiitos, jos jaksat vastata :)

Kimpassa kirjoitti...

Anu: Voi kyllä tehdä! Itse laitan usein kokonaisia keitettyjä punajuuria ja porkkanoita soseeksi - ja tulikuumat liemet perään. Tosin jos ison kattilan tekee ensin keittoa, niin joutuu soseuttamaan parissa - kolmessa osassa. Muistaakseni kannun vetoisuus on 1,3 litraa - ja ihan täyteen ei voi laittaa jos kuumaa soseuttaa. Parin vuoden jälkeen suosittelen edelleen lämpöisesti Kitchen Aidia, todella superlaite!