7 tunnustusta

Sain Chatrinilta ja Riehulta haasteen kertoa 7 asiaa itsestäni. Pitäisi olla vielä jotain, mitä täällä en vielä ole kertonut. Tässä teille - vähän sekavia juttuja. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Hui.


1. Rakastan villalankakauppoja. Haluaisin ostaa niistä pehmeitä lankakeriä jokaisessa sävyssä.

2. En osaa kutoa enkä ommella. Haluaisin kovasti osata, mutta olen laiska opettelemaan.

3. Minulla on alter ego joka elelee saaristossa puutalossa ja kasvattelee luumuja.

4. Rakastan yli kaiken Astrid Lindgrenin Saariston lapset- leffoja. Ne tekevät elämästäni paremman.

5. Tulen syksyisin pikkaisen erakoksi. Viihdyn kotona villasukat jalassa omissa mietteissäni.

6. Välillä en tiedä mitä tänne blogiin laittaisin. Perimmäinen ajatus vuosi sitten oli jotain ihan muuta mitä täältä löytyy.

7. Minun oikea nimeni ei ole Lili.

Haastan eteen päin Liloun ja S:n - olkaapa hyvä.

Meikkivoiteen metsästys

Kuukauden dilemma on ollut meikkivoide. Tai se, ettei sitä ole. Toukokuussa loppui edellinen purnukka (joka oli muutenkin huonoa) ja kesä siirsi uuden ostoa - ja laiskuus vielä muutaman kuukauden lisää. Pari viikkoa sitten tuli sairastettua maailman kauhein influensa - räkä valuu vieläkin. Naama onkin sen seurauksena näyttänyt epätasaiselta ja samealta - erityisesti nenänpielet loistaneet kirkkaanpunaisena. Näin sitä sitten tallusteltiin kosmetiikkaostoksille. Tavoitteena oli saadaan purkillinen tavaraa, joka heleyttäisi ja tekisi ihosta raikkaan ja tasaisen. Tärkeintä oli voiteen mahdollisimman kevyt koostumus ja se, että voide oli pakattu tuubimuotoon - se kun helpottaa elämää kummasti. Ystävä ( joka tietää kaikesta kosmetiikasta kaiken) suositteli Cliniquen meikkivoidetta, niimpä sitä sitten ostin - häntä kun uskon. Viikon käytön jälkeen olen tyytyväinen - saattaisin ostaa tätä toisenkin tuubin jahka edellinen loppuu.

Mitäs teidän pussukasta löytyy? Jos jokin ihmetuote niin jakakaahan tänne päin!

Neiti A:n kotona

Ystävän A:n koti on viehättävä. Pikkukodin huonekalut on haalittu roskalavoilta ja vinteiltä. Natisevia vanhoja tuoleja, kaappeja ja pieniä sympaattisia yksityiskohtia. Tavaroita, jotka on hyljätty ja heitetty pois - onneksi ne on pelastettu hyvään kotiin. Tälläisessä kodissa on hyvä istua sateisena iltana viinilasi kädessä ja villasukat jalassa.

Maailman vahvin

Nyt nopsaan suihkuun ja äidin kanssa brunssille. Iholla tuoksuu eilisestä Marc Jacobsin Daisy ja suussa maistuu suklaakakku. Pikkariikkisen päässä jomottaa ja luomia turvottaa. Se ei haittaa - syyssää pelastaa ja Peppi inspiroi. Näin se menee.

Oikein ihanaa ja hullunkurista lauantaita tyypit!

Kippari Kalle

Tässä maailman nopsin pasta. Se on pinaattipasta - ilman pinaattia. Alakerran Alepan hyllyiltä ei vieläkän löydy tuoretta pinaattia - näin se korjattiin villirucolalla. Kauemmaksi kun ei pinaatin perässä viitsinyt. Oli oikein maukasta, silti ei ole pinaatin pähittänyttä.


Vihreä resepti
pinaattia ( varapinaattia eli rucolaa)
katkarapuja
sitruunan kuorta
sitruunan mehua
mustaa pippuria
kermaa
parmesania
oliiviöjyä
pastaa

Uudet avaimet

Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut ravattua triljoonassa asuntonäytössä, kytättyä yötä päivää oikotietä ja valvottua monta pitkää yötä. Ensimmäisien kuukausien uteliaisuus ja asuntonäyttöjen viehätys muuttui loppu kesästä ahdistavaksi velvoitteeksi ja olo epätoivoiseksi. Omat kriteerit asunnon suhteen olivat alusta asti listattuna ruutupaperille ja budjetti rajallinen - helppo homma löytää siis kaksio keskustan alueelta. Varsinkin kun puoli kaupunkia etsi samanlaista; valoisaa kaksiota, natisevine lautalattioineen ja korkeine huoneineen.

Sitten kappas vain - tapahtui kummia. Kuukausi sitten lähdin juoksemaan kesken työpäivän esittelyyn. Onneksi, sillä olimme ensimmäisiä paikalla ja siinä se sitten oli - koti. Asuntokauppoja hierottiin puolen tunnin sisään läheisen rautakaupan parkkiksella. Samana iltana tuli itku ja asuntolaina alkoi painaa hartioita. Itkusta toivuttuttiin selaamalla maalikarttoja ja sisustuslehtiä - asuntolaina tosin edelleen painaa niskassa.

Uusi koti on ihana. Se on korkealla - ylimmässä kerroksessa vanhassa talossa. Näkymä on kaunis ja valo kulkee läpi huoneiden. Se sijaitsee niin lähellä merta, että viima kulkee läpi hiuksien. Ja niin lähellä keskustaa, että jos haluaisi sovitella lierihattuja, olisi hetkessä Stockmannilla. Se tuntuu täydelliseltä vaikka se oli aivan liian kallis ja aivan liian pieni. Eikä siellä edes ole lautalattioita, mutta siellä tulee asumaan varmasti maailman onnellisin tyttö aivan pian. Ja vielä hetken ehdin ammentaa iloa nykyisen asunnon natisevista laudoista.


Melkein unohdin kertoa sen tärkeimmän - sinne mahtuu oikein iso ruokapöytä, jonka ympärille pääsevät kaikki tärkeät ihmiset. Sellainen on se koti, jonka avaimet kohta kilisevät kassissa.