Aamuvarhaisesta iltamyöhään

Keskiviikko, karkauspäivä, helmikuun viimeinen.  Onko joku kosinut?

Ei lainkaan puisevaa

Olen käynyt aina aivan kuumana maatuskoihin. Pum pum pum, sydän  sykkii myös näille puutyypeille. Hurjan veikeitä. Ingela Arrhenius osaa nämä jutut - ja vähän muutakin.

Huisi helmikuu

Lauantai-aamuinen brunssi Kalliossa ja ne lukemattomat juustovoileivät nukuttivat niin, että koin parhaimmaksi köllötellä pitkät kauneusunet kotiin päästyäni. Viikko on olut kiireinen ja hyvä niin. Olen rutistanut töissä pitkiä päiviä ja miettinyt siinä välissä elämää. Senkin verran ahkerasti, että iltaisin on ollut vaikea saada unen päästä kiinni.

Tähtihetkinä tällä viikolla olen haistellut pienen pientä poikaa. Mustatukkainen tyyppi on niin hurmaava, että sydän meinaa pakahtua.

Talven neliöt

Valkoisia katuja, rämpimistä lumessa, lettukestejä, kyläilyjä ympäri kaupunkia ja pikkariikkisen kirkasta auringon paistetta. Alkuvuosi on siinä, sievässä paketissa. Ihan kohta mennään maaliskuussa, suorastaan aika hullua. Kevät - täältä tullaan!

Pim*

Viiden päivän aikana olen käynyt kerran ulkona, kun maanantaina kävelin lääkäriin. Kaikkien aikojen sisälläolo ennätys.  Juuri ja juuri pystyy joskus baari-illan jälkitunnelmissa viettämään yhden päivän maailmalta piilossa, ilman raitista ilmaa. Hulluus on lähellä, katselin tuossa kello kahdentoista aikaan nautitun aamiaisen lomassa satuhäitä areenasta.

* Ääni joka kuuluu pään sisältä. 

Pusut, halit ja punaiset sopat

Kukaan ei halua räkäisiä suukkoja, siksi meni ystävänpäivä-suunnitelmat uusiksi. Pyörin täällä seinien sisällä ja harmittelen, etten näe rakkaita. Yhdestä blogiperinteestä ei poiketa, ystävänpäiväkeittovinkki jo kolmatta vuotta putkeen. Sama soppa edelleen, ehkä jo ensi vuonna keksin muuta punaista. Tuunatahan toki voi, valkkaria omenan tilalle. Toimii saletisti.

Suukkosia kamuset, smuiskis smuiskis.  Ja punajuurikeittosen resepti löytyy täältä

V niin kuin virus

Lauantaina aamuna heräsin kurkku käheänä, nenä tukossa ja pää niin kipeänä, että piti nauttia ennen aamukahvia kaksin kappalein buranoita. Ei mennyt kurainen olo pois, joten tyydyin hautautumaan viikonlopuksi lakanoiden väliin niiskuttelemaan. Lääkäri määräsi tänään pysymään vielä seuraavatkin kolme päivää peiton alla lepäämässä. Jos jotain hyvää tästä viruksesta, niin saanpahan ainakin katkaistua blogihiljaisuuden. Sehän ei tarkoita, että olisi jotain kerrottavaa, mutta mainitsemisen arvoisia ovat nuo veriappelsiinit.  Mielettömän makeita, vähän pikkuruisia ja mikä väri - söin kaikki pois!



Lisää asiaa: Nuo Marimekon raidalliset tyynyliinat on rakkaat. Trikoo on osoittautunut yöhommissa hyväksi pääkaveri-materiaaliksi.

Minne mennään?

Silmät kiinni ja pallo pyörimään. Sormella kylkeen ja sinne sitten mennään. Osuma sattui siniseen väriin, Atlantin valtamereen. Ja uusintapyöritystä vaan, vaikka kymmenen kertaa.

Viikon verran talvilomaa taskussa. Jotain voisi keksiä, aurinkoa vaikkapa.

Pipot päässä

Suoraan sanottuna, näihin pakkasiin alkaa tottumaan. Äsken lähti villamatot tuuletusparvekkeelle. Pistin ranttaliksi ja tamppasin mattoja kovalla otteella. Alakerran mummo saattoi saada sydärin kun joku pyhäpäivänä meni ja mekkaloi.

Pölypunkkien hautajaisten lisäksi kipakoissa talvisäissä on hyvä syy laittaa päähän kotimaisen Coston villapipo. Eikö olekkin hienoja! No ovat tietenkin ja väreissä on mitä valita. Minä se kipittelen kaupungilla punainen tupsukka päälaella. Suosittelen - laatua ja lämpöä!

Kohta nähdään!

Tuleva mamma sanoi kuvasta, että varpaita selvästi jännittää kamalasti. Niin minuakin, sillä ihan kohta minä tätiydyn!